Kanta-Häme

Kevyt tölkki päihitti kilisevät pullot

Hämeenlinnalainen Marcus Montonen on yksi niistä, jotka ostavat oluensa tölkissä.

– Se ei mene rikki niin helposti kuin lasipullo, hän pohtii valintaansa.

Vielä vuonna 2004 yli 70 prosenttia oluesta myytiin pulloissa. Vuonna 2013 luku oli enää 9,7 prosenttia.

Tölkeissä myydään nyt 78 prosenttia mallasjuomasta. Suomalaisten oluen ystävien suunta on tehnyt täyskäännöksen.

Yhtenä syynä on alumiinitölkkien haittaveron poistuminen, ensin puoliksi vuonna 2005 ja sitten kokonaan vuonna 2008, uskoo Panimoliiton Outi Heikkinen.

Tölkkien suosiosta kertoo Heikkisen mukaan myös se, että Suomeen on viime vuosina tullut myös kaksi tölkkitehdasta, Mäntsälään ja Hämeenlinnaan.

Veron poistuminen ei kuitenkaan yksin selitä tölkin menestystä.

Keveä tölkki tarttuu matkaan

Tuukka Koistinen tutki viime vuonna Itä-Suomen yliopistosta valmistuneessa gradussaan sitä, mitkä tekijät vaikuttavat kuluttajan ostopäätökseen oluessa.

– Tölkkien ehdoton etu on keveys, hän sanoo.

Suomessa palautusprosentti on niin huima, että lähes kaikki kaupasta ostetut pakkaukset kannetaan takaisin sinne. Kevyen tölkkikassin kantaminen on huomattavasti miellyttävämpää kuin raskaiden pullojen.

Tölkit ovat kuluttajalle helppoja myös siksi, ettei niiden avaamiseen tarvita pullonavaajaa.

Eniten tuotteen ostoon vaikuttaa Koistisen mukaan kuitenkin brändi eikä pakkausmuoto.

Virvoitusjuomat edelleen pulloissa

Virvoitusjuomissa pullot sen sijaan ovat pitäneet pintansa.

Virvoitusjuomissa ja kivennäisvesissä pullo on edelleen selvästi suosituin pakkaus, yli 80 prosenttia myydään niissä.

Koistinen ja Heikkinen arvelevat, että syynä tähän lienee se, että pulloa voidaan säilyttää avattuna jääkaapissa pidemmän aikaa.

Kaikissa pakkauksissa omat haittansa

Suomen Palautuspakkaus oy:n (Palpa) operatiivisten prosessien johtaja Olli Alanen kertoo, että uudelleen täytettävistä lasipulloista lähes 100 prosenttia palautetaan.

Alumiinitölkeistä palautettiin viime vuonna 95 prosenttia. Ne sulatetaan ja materiaalista syntyy uusia tölkkejä.

Muovipulloilla ja kierrätyslasillakin palautusprosentti on yli 90. Niistä taas valmistetaan muun muassa uusia pulloja.

Mikä on kaikkein ekologisin valinta juomapakkaukseksi?

– Asiasta on tehty erilaisia tutkimuksia, mutta yhtä totuutta ei ole löydetty. Se riippuu siitä, arvioidaanko kuljetusta, hiilijalanjälkeä vai esimerkiksi vesistöjen rehevöitymistä.

Materiaalina murskattavat tölkit menevät todella tiiviiksi massaksi kuljetusta ja varastointia varten verrattuna uudelleen täytettäviin pulloihin. Myös pullojen pesu vie energiaa ja vettä.

Toisaalta tölkkien sulattaminen ja uusien valmistaminen ei myöskään tapahdu ilman energiaa. (HäSa)

Päivän lehti

21.9.2020

Fingerpori

comic