Kanta-Häme

KHO hylkäsi Eväsojan kaavavalituksen

Tervakosken Eväsojaa koskeva kaavavalitus on mennyt nurin korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO:n mukaan kunnalla oli oikeus sijoittaa sähkölinja niin, että sen reunavyöhyke ulottuu yksityisen maanomistajan puolelle.

Valittaja oli maanomistaja Jussi Mattila, joka on myös kunnanvaltuutettu (kok.) ja kunnanhallituksen jäsen.

Mattila katsoi valituksessaan, ettei kunta ollut kohdellut maanomistajia tasavertaisesti. Kunta taas antoi KHO:lle selityksen, jonka mukaan kunta oli tarjoutunut ostamaan kyseessä olevan maa-alueen ja olisi maksanut raakamaasta saman hinnan kuin toisellekin maanomistajalle.

Ei loukannut yhdenvertaisuutta

KHO katsoi, hallinto-oikeuden tapaan, ettei kaavaratkaisu loukannut maanomistajien yhdenvertaisuutta.

Kaavavalitus ei ole hidastanut Eväsojan rakentamista, sillä kunta irrotti kiistanalaisen osan kaava-alueesta.

Koko Eväsojan alueella on 40 omakotitonttia ja neljä rivitalotonttia. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan monien vaiheiden jälkeen toukokuussa 2010.

Eväsojan alue sijaitsee Tervakoskella uuden ja vanhan kolmostien välissä. (HäSa)