Kanta-Häme Hattula

Hattulassa ollaan vaaliasetelmissa vielä alussa - Kielteinen julkisuus saattaa vaikuttaa vaali-innostukseen

Pirkko Lokinperä: "Haastavaa on, kun on näitä oman kunnan vaikeita asioita ja sitten vielä korona. Voi olla vaikea saada vastuunkantajia."
Kuva: Tomi Vesaharju
Kuva: Tomi Vesaharju

Myös Hattulassa kuntavaaleihin valmistautuminen on alkanut melko verkkaisesti. Esimerkiksi valtuuston suurimmalla ryhmällä kokoomuksella on ensimmäinen kokoontuminen vaalien takia syyskuun puolivälissä.

– Meillä on neljä varmaa ehdokasta tiedossa, mutta alkutaipaleellahan tässä vasta ollaan, Hattulan kokoomuksen puheenjohtaja Tarja Lindstedt sanoo.

Tavoitteena kokoomuksella on pysyä kunnassa suurimpana puolueena. Nykyisessä 35-henkisessä valtuustossa kokoomuksella on kymmenen hengen ryhmä.

– Ehdokasmäärässä tavoittelemme vähintään samaa kuin edellisissä vaaleissa, jolloin listalla oli 23 nimeä.

 

Toiseksi suurin ryhmä Hattulassa on demarit yhdeksällä valtuutetullaan. Hattulan demarien puheenjohtaja Ville Myllymäki kertoo, että ehdokaslistaa kootaan parhaillaan.

– Ihan siinä tahdissa on edetty kuin yleensäkin. Yleensä suuri osa ehdokkaista ilmoittautuu vasta viimeisellä viikolla.

Demarien tavoitteena on saada täysi lista eli viitisenkymmentä ehdokasta. Tämä edellyttää kuitenkin isoa parannusta neljän vuoden takaiseen, sillä viime vaaleissa demariehdokkaita oli vain neljätoista.

Myllymäen mukaan muutama uusi henkilö on jo ilmaissut kiinnostuksensa ehdokkuudesta.

Luopujista ei ole vielä varmaa tietoa.

– Muutama vanhan kaartin valtuutettu on ollut kahden vaiheilla, Myllymäki tietää.

 

Hattulan keskustan puheenjohtaja Pirkko Lokinperä kertoo, että koronaepidemia on tuonut haasteita niin toimintaan kuin ehdokkaiden hakuun.

– Täysi lista on tavoitteena, vaikka tässä vaiheessa ei ole varmuutta tulevan valtuuston koosta, Lokinperä huomauttaa. Hattulassa suunnitellaan hallintosäännön muutosta, ja se voi tuoda mukanaan nykyistä pienemmän valtuuston.

– Sekin on vielä päättämättä, olemmeko tälläkin kertaa vaaliliitossa kristillisdemokraattien kanssa.

Lokinperän tiedossa on muutama valtuutettu, joka harkitsee luopumista. Vastaavasti on jo tiedossa joitakin uusia ehdokasnimiä.

Pirkko Lokinperä pitää vaaleihin valmistautumista nyt aiempaa hankalampana.

– Haastavaa on, kun on näitä oman kunnan vaikeita asioita ja sitten vielä korona. Voi olla vaikea saada vastuunkantajia.

Lokinperä toteaa, ettei nykyisten luottamushenkilöiden riitely ainakaan edistä ehdokkaiden saantia.

Nykyisessä valtuustossa keskustalla on kuusihenkinen ryhmä.

Kolmen suurimman ryhmän lisäksi Hattulan nykyiseen valtuustoon kuuluu kolme vihreää valtuutettua, kolme kristillisdemokraattia, kaksi perussuomalaista ja kaksi vasemmistoliittolaista.

 

Lisää aiheesta:

Janakkala: Valmistautuminen kuntavaaleihin alkuvaiheessa – Kokoomuksessa vaalityöhön lähdetään uudenlaisella taktiikalla (30.8.2020)

Hämeenlinnassa kaikkien puolueiden listoilla on tilaa, vielä voi tavoitella vallan kahvaa (30.8.2020)

 

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic