Kanta-Häme

Kierrätysinto korkealla – Suomalaiset lahjoittivat UFF:n kautta asukasta kohti yli 3 kiloa vaatteita

Suomalaiset lahjoittivat UFF:lle vaatteita vuonna 2018 yli 14,5 miljoonaa kiloa. Kuvaaja: Seppo Pessinen

Vuonna 2018 suomalaisten vaatelahjoitukset UFF:lle olivat yli 14,5 miljoonan kiloa. Organisaatiolle lahjoitettiin keskimääräisesti yli kolme kilogrammaa vaatetta per asukas. UFF:n järjestämä vaatekeräys palvelee Suomessa yli 1500 keräyspisteellä.

UFF:n vaatekeräysverkosto tavoittaa reilut 5,4 miljoonaa suomalaista 281 kunnan alueella. Organisaatio vastaa yli 3300 vaatekierrätyslaatikosta ympäri Suomen. Vuoden 2018 aikana suomalaiset lahjoittivat UFF:lle vaatteita 14 541 829 kg. Keskimääräinen lahjoitusmäärä vuoden aikana oli yli 3 kiloa per asukas.

Organisaatio on edistänyt Suomessa kestävää ilmasto- ja globaalikehitystä yli 31 vuoden ajan. UFF toteuttaa yleishyödyllisiä tehtäviä tekemällä ilmastotyötä vaatekeräyksen muodossa, tukemalla globaalia kestävää kehitystä sekä tiedottamalla. Vuoden 2018 aikana organisaatio tuki 33 koulutus-, ympäristö- ja yhteisönkehityshanketta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Intiassa.

UFF saavutti lahjoituksien tarkalla lajittelulla erittäin korkean yli 96 prosentin jälleenkäyttöasteen. Lahjoitusten valtaosa, 92 prosenttia, pystytään ohjaamaan uudelleenkäyttöön sellaisenaan vähittäis- ja tukkumyynnin kautta jätelainsäädännön etusijajärjestyksen mukaisesti. Tekstiilien uudelleenkäyttö alkuperäisessä käyttötarkoituksessa säästää merkittävästi vettä sekä vähentää CO2-päästöjä ja kemikaalien käyttöä verrattuna uusien tekstiilien tuotantoon. HäSa