Kanta-Häme

Kierrätyskeskus muuttaa Tiiriöön

Hämeenlinnan kierrätyskeskuksessa ja ennen kaikkea Luotsi-säätiön ompelimossa tulevaisuuteen suhtaudutaan toisaalta odottavasti, toisaalta haikeasti.

On vain pari viikkoa siihen, kun ompelimo muuttaa kierrätyskeskuksen vanavedessä Tiiriöön. Uudet tilat ovat hienot, mutta historiaa ne eivät vanhan pukutehtaan tapaan hengi.

– Muuton jälkeen eivät tehtaassa surise enää ompelukoneet. Se tuntuu oudolta, kun täällä kuitenkin toimi kymmeniä vuosia pukutehdas. Me olemme tällä hetkellä Hämeenlinnan suurin teollinen ompelimo, työvalmentaja Ritva Koskinen huomauttaa.

Luotsi-säätiön kierrätyskeskus, pukuvuokraamo, löytötavaratoimisto ja ompelimo muuttavat Gigantilta tyhjiksi jääneisiin tiloihin vuodenvaihteessa.

– Keskus on suljettu muuton takia tammikuun alussa, mutta avaamme ovet taas 23. tammikuuta. Tämä on meille aikamoinen murroksen aika, vaikka emme olekaan vielä varmoja uudistuksista, Hämeenlinnan kierrätyskeskuksen päällikkö Boris Jelisejeff sanoo.

Kierrätyskeskus muutti Aulangontielle Vanajantieltä vanhasta perunajauhotehtaasta vuonna 2007. Tällä hetkellä samoissa tiloissa toimii muun muassa kierrätysmyymälän ja löytötavaratoimiston lisäksi Luotsin hoitama Teatterin pukuvuokraamo.

– Meille muutto on hieno juttu, sillä saamme vihdoinkin tilaa myös Riihimäen teatterin puvuille. Ne ovat odottaneet jo kauan pahvilaatikoissa, Krista Tamminen pukuvuokraamosta kertoo.

Pukuvuokraamossa eletään juuri nyt kiireisiä aikoja helmikuussa pidettävien vanhojen päivien takia. Nuoret miehet vuokrasivat tummia pukuja vuokraamosta viime vuonna 200 ja tänä vuonna vuokraajia on ollut jo liikkeellä yli 120.

Parolantien tilat ovat pienemmät kuin kierrätyskeskuksen nykyiset tilat. Rakennuskierrätyksen toiminta jatkuu entisellään kaupungin varikolla Suosaarentiellä.

– Tilojen etuna on niiden sijainti. Oman aikansa se kyllä vie ennen kuin saamme kaiken järjestettyä, Jelisejeff sanoo.

Jelisejeff on hyvillään siitä, että kierrätyskeskus on nykyisin kaiken kansan paikka. Ompelimossa tehdään pääasiassa yksityisiä tilaustöitä ja verstaissa korjataan huonekaluja tai elektroniikkaa. Monelle kierrätysmyymälä on oman olohuoneen jatke, jossa on aina tuttuja ihmisiä.

Kierrätyksestä on tullut yleisesti hyväksyttyä ja kierrätysmyymälässä myytävät tuotteet ovat korkeatasoisia.

– Tietenkin meidän on ajateltava myös euroja, mutta kyllä täällä tehdään paljon myös humaania toimintaa. Annamme töitä kymmenille vaikeasti työllistettäville ihmisille, mutta jos palkkatukia leikataan suunnitellusti, vetää se pohjan pois toiminnalta, Jelisejeff sanoo.

Kierrätyskeskus on käynnistämässä yhteistyötä monella suunnalla. Suomen ainoan viittomakielisen työkeskuksen, Sampolan, kanssa tehdään yhteistyönä vaatehuoltoa. Uusi järjestely on toiminut hienosti.

– Ensin vaatteita huolletaan kolme päivää viikossa Sampolassa ja sitten kaksi päivää kierrätyskeskuksessa, Jelisejeff huomauttaa.

Koulujen kanssa on jo tehty tunnusteluja ja nyt ollaan avaamassa keskusteluyhteys Kiertokapulan kanssa.

– Kierrätyskeskus ja Kiertokapula voisivat yhdessä palkata kierrätysneuvojan, Jelisejeffi esittää.