Kanta-Häme

Kiertokapula-eron hinta ei säikytä Lopella

Kesäkuussa syntynyt päätös erota jätehuoltoyhtiö Kiertokapulasta ja jätelautakunta Kolmenkierrosta toteutuu Lopella vielä tämän vuoden loppuun mennessä. Kunnanvaltuusto päätti maanantai-iltana eroamisesta äänin 19–16.

Konsulttiyrityksellä tehty selvitys kunnalle tulevista kustannuksista ei vakuuttanut kunnanvaltuustoa. Selvityksen mukaan kuntalaisten jätehuoltomaksut kasvavat eron myötä jopa 2,5-kertaisiksi nykyiseen verrattuna.

Kokoomuksen Antti Mikkola esitti ryhmän puolesta, että kunnanjohtaja Karoliina Frank panee eropäätöksen täytäntöön. Irtisanomisaika on neljä vuotta.

Ensi vuoden aikana kunnan on päätettävä jätehuollon järjestämisestä. Yhteistyöllä Janakkalan ja muiden eroa harkitsevien kuntien kanssa kustannuksia voidaan pitää kurissa. Kustannuksiin on varattava rahat vuoden 2018 talousarvioon.

Päätökseen sisältyy kuitenkin perälauta. Jätehuollon järjestäminen on otettava uudelleen käsiteltäväksi, jos Kolmenkierto tekee uuden päätöksen toteuttaa kuntien tahtotilan ja mahdollistaa hyvin järjestetyn kiinteistökohtaisen jätekuljetuksen.

Keskustelua ei syntynyt, mutta demarien Joni Lähde korosti konsulttiyhtiön selvityksen näyttävän, että kunnalle syntyy erosta 500 000 euron ylimääräiset kulut ja lisäksi asukkaiden jätemaksut nousevat.

Talousarvion neuvottelutauolla valtuuston puheenjohtaja Timo Heinonen (kok.) perusteli Hämeen Sanomille lyhyesti eropäätöstä, jonka takana itsekin oli.

Hän totesi, että konsultilta tilattu selvitys oli vain yksi selvitys. Muitakin laskelmia on tehty ja niiden mukaan nykyinen kiinteistöjen ja jäteyhtiön välinen sopimusmalli on edullisin .

– Jätelautakunta ei ole kuullut kuntien tahtoa. On totta, että ensi vuoden alusta Kiertokapula kilpailuttaa Lopen jätekuljetukset, mutta edessä on vaalit. Lautakunnan kokoonpano voi muuttua.

Talousarviokokouksessa lisättiin puoli miljoonaa euroa alijäämäiseen budjettiin 15 000 euroa peruskoulun ja lukion atk-tukihenkilön palkkaamiseen ensi kevääksi äänin 24-11.

Äänestämään jouduttiin kaikkiaan kuudesti. Eeva Pyhälammin (kok.) ehdotus tehostetun palveluasumisen 20–30 -paikkaisen asumisyksikön rakentamisen selvityksestä olisi vaatinut 10 000 euroa lisärahaa. Lisäksi rakentamiseen olisi pitänyt varata 2 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Esitys kaatui äänin 24–11. HÄSA