Kanta-Häme

Kiertokapula jatkaa jätepenkkojen suojausta

Jätehuoltoyhtiö Kiertokapula investoi ensi vuonna noin 1,5 miljoonaa euroa vanhojen jätepenkkojen sulkemiseen.

Hämeenlinnan Karanojalla parannetaan jätepenkan jätevesijärjestelmää. Hyvinkään Kapulan alueella rakennetaan jätepenkan pinta- ja reunarakenteita sekä jätevesijärjestelmän ja jäteveden tasausallas.

Vanhojen kaatopaikkojen jätepenkkojen sulkeminen on vuosia kestävä urakka. Se on alkanut jo vuonna 2009 ja kestää vuoteen 2018.

Kiertokapulan vastaanottamista materiaaleista ohjataan hyödynnettäväksi joko materiaalina tai energiana jo nyt lähes 90 prosenttia.

Ekokemin jätevoimalan yhteyteen ensi vuonna valmistuvan ekojalostamon ansiosta Kiertokapulan toimittamasta, tällä hetkellä kokonaan energiahyödynnettävästä, seka- ja kuivajätteestä voidaan vielä erotella noin puolet hyödynnettäväksi materiaalina.

Kiertokapulan toimitusjohtaja Kari Mäkinen kertoo tiedotteessa, että yhtiön talous on terveellä pohjalla ja että ”toiminnalliset tavoitteet nähdään mahdollisiksi saavuttaa nykyisellä organisaatiolla”.

Vuodenvaihteessa ympäristölainsäädäntö kiristyy. Voimaan tulee orgaanisen jätteen loppusijoituskielto.

Vuoden alusta jätevero nousee 70 euroon, mikä lisää loppusijoituksen kustannuksia entisestään. Siksi yhdyskunta- ja biojätteen vastaanottohintoja korotetaan vuodenvaihteessa 1,9 prosenttia.HÄSA