Kanta-Häme Hämeenlinna

Kiinasta tarjotaan päivittäin uusia koronatestejä hämeenlinnalaiselle terveysyritykselle

Immuno Diagnosticin toimitusjohtaja Jarmo Laakkonen kertoo, että vuonna 1983 perustettu hämeenlinnalaisyritys on kasvanut hitaasti ja hallitusti. Yhtiö edustaa muun muassa Kuva: Riku Hasari

Koronaviruksen laajeneminen maailmanlaajuiseksi epidemiaksi on saanut maailman testi- ja rokotevalmistajat kilpajuoksuun. Virukseen ei toistaiseksi ole toimivaa rokotetta, mutta kehitystyötä tehdään kiivaasti. Lääketieteessä tutkimus ja uusien innovaatioiden käyttöönotto on hyvin tarkkaan säädeltyä, mutta koronaviruksen räjähdysmäinen leviäminen on kuumentanut myös testejä kehittäviä yrityksiä, hämeenlinnalaisen Immuno Diagnosticin toimitusjohtaja Jarmo Laakkonen kertoo. – Maailmalla on monenlaista yrittäjää. Kiinasta tarjotaan…

Haluatko lukea koko jutun ja Hämeen Sanomien kaiken muun sisällön?

Tutustu digiin 1 eurolla

Samalla tilauksella pääset lukemaan Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset sekä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu.

Olen jo tilaaja

Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään. Pääset lukemaan artikkelin loppuun.