Kanta-Häme

Kiinnostiko luontobisneksen kehittäminen?

Aulangon ja Ahveniston ympärille kootaan luonto- ja liikuntapalveluiden verkostoa Luonnollisesti ulkona -nimisen EU-hankkeen voimin. Tarkoituksena on löytää koko maakunnan alueelta yrityksiä ja yhteisöjä, jotka voisivat luoda yhteistyössä liiketoimintaa ainutlaatuisten historiallisten alueiden ympärille.

Ensimmäinen verkostotapaaminen pidettiin Aulangon ulkoilumajalla.

Riittikö ajatuksesta kiinnostuneita, hanketta koordinoivan Lasten liikunnan tuen toiminnanjohtaja Juha Liedes?

– Paikalle tuli 36 ihmistä, ihan hirveä suksee! Olin itse ainakin positiivisesti yllättynyt väkimäärästä.

Minkälaisesta toiminnasta osanottajat olivat kiinnostuneita?

– Vastaukset ovat paraikaa tutkinnan alla, mutta etenkin pienet yritykset kaipasivat apua palvelumuotoiluun, erilaisten pakettien kehittelyyn sekä myyntiin ja markkinointiin. Miitä varmasti lähdemme yhdessä tekemään.

Koska on odotettavissa konkreettisia, matkailijoille ja kaupunkilaisille näkyviä tuloksia?

– Yksi tapaamisessa esille noussut, kahden personal trainerin kehittämä idea oli Pyhäinpäivän tapahtuma Aulangon Karhuluolalle, pimeän metsän ympäröimänä.

– Aikomuksena on myös aloittaa hiihtokausi uudella ilmeellä, jonka Hamkin opiskelijat ovat suunnitelleet. Toivottavasti lunta vain saadaan, sillä kaupunki on tasannut kivituhkalla latupohjat nyt huikeaan kuntoon, Liedes kertoo. HäSa

Päivän lehti

19.1.2020