Kanta-Häme

Kiinteistö-Kaisa hyvästelee laman

– Nyt tuli oikea hetki perustaa oma yritys! Aistin jo viime kesän lopulla, että lama alkaa taittua ja alkaa tapahtua, sanoo Kaisa Liski täynnä energiaa.

Kiinteistökuningattaren oma välitysyritys Kaisa Liski LKV avasi ovensa aprillipäivänä. Ensimmäisen viikon aikana Riihimäellä myyntiin otetusta neljästä rivi- ja paritalosta meni kaupaksi kolme.

Kaisa Liski tähtää yrityksellään valtakunnalliseksi ketjuksi. Pääkonttori on Helsingissä Pitäjänmäellä ja aloitusvaiheen kaksi muuta toimipistettä Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä. Vappuna valloitetaan Tampere.

Yrittäjän usko vahvaan kasvuun perustuu 12 vuoden kiinteistöalan kokemuksiin. Koko maa on tarponut kahdeksan vuotta taantumassa ja suoranaisessa lamassa, mutta silloinkin julkisuudesta tuttu tv-tähti on saanut kiinteistöt tasaiseen tahtiin kaupaksi.

– Bruttokansantuote kääntyi hienoiseen kasvuun jo ennen joulua, jolloin ihan omat näppituntumani saivat vahvistusta. Ihmiset alkoivat jo viime kesän lopulla kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. Oman myynti ja uuden osto alkoi kiinnostaa.

Jos kiinteistöalan kovan ammattilaisen aavistukset toteutuvat, nyt edessä on viimeistään ensi vuonna valtavan patoutuneen kiinteistökaupan räjähdysmäinen purkautuminen.

– Ihmiset ovat niin kauan varoneet ja odotelleet, pelänneet ja säästelleet, että talouden pienikin elpyminen antaa uskoa ja pistää tekemään ne itselle elämän tärkeimmät ratkaisut.

Kun ostajat ja myyjät lähtevät liikkeelle, Kaisa Liski toivoo kiinteistövälittäjien pysyttelevän maltilla mukana.

Kaupanteon elpymiseen liittyy vakava ylikuumenemisen riski.

– Jos nyt lähdetään ylihinnoittelemaan kohteita, elpyminen hyytyy alkumetreille. Välittäjän pitää uskaltaa sanoa oikea hinta jo sopimusta tehdessä. On turha nostaa hintaa ja hyydyttää kaupantekoa.

Ylihinnoittelu kääntyy Kaisa Liskin kokemusten mukaan koko alan tappioksi. Myymättä seisovat kodit nakertavat asiakkaiden luottamusta ja ruokkivat mielikuvia epäpätevistä välittäjistä.

Kiinteistökuningatar kiittää lainsäädäntöä, joka vuoden alusta edellyttää kiinteistövälittäjiltä koulutusta. Tosin hän miettii koulutuksen sisältöä: alalla tarvitaan laajaa kaupan, rakentamisen ja sosiaalisten taitojen osaamista.

Miksi Kaisa Liski saa kaupat syntymään?

– Paneudun myyjien ja ostajien tilanteeseen kuin he olisivat minun lähisukulaisiani. Nuorten ensiasunnon ostajien ja eläköityvien ihmisten kanssa mietitään elämäntilanteen todelliset tarpeet.

– Ensiasuntoa ei kannata ostaa loppuelämää varten vaan kahdeksi vuodeksi. Sitten voi saada hiukan voittoa ensimmäisestä ja siirtyä hiukan isompaan. Rahaa jää matkoihin ja elämiseenkin, eikä pelkkiin lainakuluihin.

Yhtä viisaan neuvon saa myös eläkepäivien asumista suunnitteleva. Isosta omakotitalosta luopuvan ei kannata siirtyä pieneen elementtikaksioon kitkuttelemaan. Pitää uskaltaa toteuttaa omat haaveet, hiukan ylellisetkin.

Oman välitysketjun perustaminen on alan ammattilaisellekin iso juttu, mutta kiinteistökuningatar sanoo asiakkailta tulevan niin vahvaa kannustusta, ettei riskiä ole.

Myös oman alan osaajat ovat jo liputtaneet uuden välitysketjun puolesta. Kun Kaisa Liski haki työntekijöitä, ilmoitus keräsi yli 260 hakemusta.

– Mukaan tuli aika joukko omia entisiä alaisiani, joiden osaamisen tunnen perusteellisesti. Nyt meitä on kaikkiaan 18 ja tavoite on 25.

Perinteinen kiinteistönvälitysfirma on Liskin käsissä uudistunut. Asiakasta palvellaan yhden luukun periaatteella. Oman asunnon sisustaminen myyntikuntoon ei suju noin vain jokaiselta, joten välittäjän kautta saa Liskiltä oman stylistin.

– Koti menee paljon paremmin kaupaksi, kun se kalustetaan myyntiä varten oikein. Ostaja hahmottaa tilan ja mahdollisuudet, kun huoneissa on kalusteita. Tyhjää tilaa on vaikea mielessään kuvitella kalustettuna.

Aika moni haluaa myös sisustussuunnittelijan apua jo uudisrakentamisen suunnitteluvaiheessa. Halutaan apua väri- ja kalustevalinnoissa.

– Suunnittelija voi myös auttaa omien huonekalujen sijoittelussa, kun muutetaan uuteen omaan kotiin.

Toinen uusi juttu on yhteistyö perheoikeuteen erikoistuneen lakiasiain toimiston kanssa.

– Usein kodin myyntiin liittyy avioliitto, avioero, perunkirjoitukset, asunto-osakeyhtiön perustaminen tai hallinnanjakosopimuksen teko. HÄSA