Kanta-Häme Hämeenlinna

Koekaniini testasi: Hämeenlinnassa kiipeilemään pääsee sekä ulkona että sisällä

Vaihtoehtoja löytyy, jos kesällä tekee mieli kiipeillä. Koekaniinit pääsivät testaamaan kahta keskenään erilaista sisä- ja ulkokiipeilykeskusta Hämeenlinnassa.
Otto Rantanen etenee kahdenkymmenen metrin korkeudessa kohti liaanihypyn tasannetta. Kuva: Pekka Rautiainen
Otto Rantanen etenee kahdenkymmenen metrin korkeudessa kohti liaanihypyn tasannetta. Kuva: Pekka Rautiainen

On melko jännittävää katsoa alas viisimetriseltä seinältä kädet ja jalat vain pieniin kiinnikkeisiin tarrautuneina. Joutuu tosissaan pusertamaan, että paketti pysyy kasassa.

Koekaniinit vierailevat Hämeenlinnan kiipeilykeskus Hänkissä, jossa kiivetään ilman köysiä eli boulder-kiipeillään noin 3-6-metrisiä seiniä pitkin. Boulderointi on kiipeilyn suosituin alalaji Suomessa ja sitä voi harrastaa niin sisällä kuin ulkonakin.

Kiipeilykeskus Hänkin lattioita peittävät pehmusteet, sillä valjaita ei boulderoinnissa käytetä. Kuva: Hulda Havia
Kiipeilykeskus Hänkin lattioita peittävät pehmusteet, sillä valjaita ei boulderoinnissa käytetä. Kuva: Hulda Havia

Ratoja vaihdellaan jatkuvasti

Kiipeilykeskuksessa on tilavat salit, joiden seinille on rakennettu erilaisten elementtien ja ulokkeiden avulla noin 80–100 rataa. Omistaja Rebekka Paakkolan mukaan ratoja vaihdellaan ja tehdään jatkuvasti uusia. Talvella ammattikiipeilijöiden suunnittelemia uusia ratoja voi tulla jopa viisi viikon sisään, kesällä hieman harvemmin. Saman radan otteet, eli seinässä olevat kiinnikkeet, ovat samanvärisiä muodostaen reitin.

Seinäkiipeilyyn tarvitsee kiipeilykengät, jotka on muotoiltu sopiviksi antamaan pitoa seinillä. Niitä saa vuokrattua paikan päältä. Koekaniineille opastetaan, että kiipeilykenkien tuntuu kuulua pieniltä jalassa ja niihin tottuu. Ensikertalainen saa alkuun nopean mutta kattavan opastuksen.

Hulda Havia kiipeää Hänkissä hänkkiä eli negatiivisesti kaltevaa seinää pitkin. Kuva: Otto Rantanen
Hulda Havia kiipeää Hänkissä hänkkiä eli negatiivisesti kaltevaa seinää pitkin. Kuva: Otto Rantanen

Aloituskynnys on matala

Lajissa on matala aloituskynnys ja niinpä vauhtiin pääsee nopeasti. Laji sopii lähes kaikille, jotka haluavat haastaa itsensä, koska ratoja on eritasoisia ja vaikeusasteen voi valita itse. Vaikeusasteet arvioidaan numeroin ja kirjaimin neljästä ylöspäin. Koekaniinit saavuttavat suunnilleen tason 6.

Boulderointi on erittäin tehokasta ja kysyy ketteryyttä. Seinällä pysyminen haastaa koko kehoa ja vaatii voimaa etenkin yläkehossa. Ei haittaa, jos rataa ei pysty kiipeämään loppuun. Ajoittain koekaniinitkin putoilevat seinältä patjalle otteen kirvotessa.

Vaikeaa on saada ote pienemmistä kiinnikkeistä ja pitää sekä tasapaino että kroppa kasassa. Ei kauaakaan, kun koekaniinien sormissa ja ihossa tekee kipeää, mutta harjoittelun myötä jomotus laantuu. Parasta on ongelmanratkaiseminen ja lajin haastavuus.

Päättäväisyyttä ja vatsanpohjan kouraisuja seikkailupuistossa

Seuraavaksi koekaniinit suuntaavat ulkoilmaan, Aulangon Hugo Parkiin. Opastustuokion jälkeen koekaniinit päästetään radalle. Ensimmäiset radat onnistuvat ketterästi jokaiselta, joka on joskus samankaltaisessa kiipeily- ja seikkailupuistossa käynyt. Ensikertalainenkin tottuu nopeasti kiinnitysmekanismeihin ja niiden käyttämiseen.

Aivotonta etenemistä seikkaileminen ei ole, sillä välillä valjaiden metallista kiinnikettä saa pujotella sille tarkoitettuun vaijeriin oikein toden teolla. Lopulta kaikista kiinnikkeistä selviää joko itse tai puuhun kiipeävän ohjaajan avustuksella. Koekaniineita varten täytyy työntekijän nousta puuhun.

Keskivaikeat radat eivät tuota koekaniineille kovin suuria vapinoita, sillä puisto on suunniteltu kaikenikäisille kaksivuotiaista ylöspäin. Alle 140 senttimetriä pitkät pääsevät viidelle ja pidemmät kaikille yhdeksälle radalle.

Hugo Parkin työntekijä Herkko Korhonen testasi seikkailupuistoa avaamista varten viime viikolla. Kuva: Pekka Rautiainen
Hugo Parkin työntekijä Herkko Korhonen testasi seikkailupuistoa. Arkistokuva: Pekka Rautiainen

Puiston helmi on kasiradan huipentava liaanihyppy. Kiipeilijä ottaa köydestä kiinni ja hyppää korkealta tyhjän päälle. Aluksi tuntuu siltä, ettei kukaan ota kiinni, mutta nopeasti turvavaljaat pingottuvat kireiksi ja kiipeilijä liukuu päin kahdenkymmenen metrin korkeudessa killuvaa verkkoa.

Temppu vaatii hieman lihasvoimaa, sillä omien liikkeiden mukana heittelehtivää verkkoa pitkin on kiivettävä muutama metri uudelle tasanteelle.

Plussaa vuonna 2016 valmistunut puisto saa siitä, että samoilta tasanteilta voi lähteä monelle eri radalle. Jos esimerkiksi kasiradan liaanihyppy hirvittää ylitsepääsemättömästi, voi radan sen sijaan päättää puiston pituiseen vaijeriliukuun.

Jos vielä liaanihypynkin jälkeen hurjapäisyyttä riittää, on mahdollista suunnistaa päätöspuussa ylöspäin ja suorittaa maassa käymättä ysiratakin. Ysirata on tosin vain yksi rataelementti, monesta seikkailupuistosta tuttu basejump, eli hyppy suoraan alaspäin jarruttavaan vaijeriin kiinnitettynä. Koekaniinit hyppäävät niin liaanihypyn kuin basejumpinkin.

Seikkailu on paikoitellen hikistä puuhaa ja toimii koko kehon treeninä. Parasta on kuitenkin nauttia pitkistä liu’uista ja itsensä pääsee ylittämään liaanihypyssä astumalla päättäväisesti puulankulta tyhjyyteen. HäSa

Päivän lehti

9.7.2020