Kanta-Häme

Kilo dynamiittia toi tuomion räjähderikoksesta

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on keskiviikkona tuominnut yli 20-vuotiaan miehen räjähderikoksesta ja huumausainerikoksesta. Rikokset tapahtuivat Hämeenlinnassa viime joulukuussa.

Mies oli syytettynä myös huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Hän oli esitutkinnassa tunnustanut kaikki teot, joista häntä epäiltiin.

Hän oli ajanut autoa Kaurialasta keskustaan joulukuussa niin, että hänen veressään oli ollut kannabiksen vaikuttavaa ainetta THC:tä. Poliisi oli pysäyttänyt miehen ja tehnyt hänelle huumepikatestin. Tämän jälkeen hänen kotiinsa tehtiin kotietsintä.

Kotoa löytyi yhdeksän kannabiskasvia tarvittavine kasvatuslaitteistoineen.

Kotietsinnän yhteydessä löytyi myös mainittu, runsaan kilogramman painoinen dynamiitti tulilankoineen. Poliisi takavarikoi ja hävitti kasvit, kasvatuslaitteet sekä räjähteet.

Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen kaikkiin syyttäjän nostamiin syytteisiin. Hänet tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen, minkä lisäksi hän sai 30 päiväsakkoa ja ajokiellon.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. HäSa