Kanta-Häme

Kinkku suli Paasikiventien rantaan tehdyllä jääareenalla

Kaupunkilaiset kolasivat itselleen luistelukentän. Tyynen terassilla oli enemmän eloa kuin aikoihin.
Sampo Liusjärvi (vas.), Olli Tapola ja Ville Tapola Tyynen lätkäareenalla. Kuva: Esko Tuovinen

Tapaninpäivänä Hämeenlinnan keskustassa oli ainakin yksi jääkenttä pelikunnossa – Paasikiventien rannassa entisen Tyyne-ravintolalaivan terassin edustalla.

Tapaninpäivän kinkunsulatuspelit mahdollistivat veljekset Ville ja Olli Tapola, jotka olivat jo joulupäivän iltana käyneet kolaamassa pelialueen isommille ja viereen luistelukentän vähän pienemmille.

– Huonolta näytti keskustan jäätilanne, joten piti käydä itse kolaamassa kenttä. Pari tuntia siinä meni, Ville Tapola kertoi.

Parhaimmillaan jäällä melskasi liki kaksikymmentä ukkoa kiekon perässä. Vastakkain olivat ”punaiset” ja ”valkoiset”. Tälläkin kertaa valkoiset voittivat.

– Kelpasi vetää pipolätkää, kun jään paksuus oli 19 senttimetriä.

Pelureille, luistelijoille ja kannustusjoukoille oli tarjoilutkin kunnossa entisen Tyynen terassilla: minttukaakaota, glögiä ja kuumaa grillimakkaraa. Huviluvatkin kuulemma olivat kunnossa.

– Yleensä pyöräytämme perinteiset ulkopelit käyntiin loppiaisena, mutta nyt ei malttanut odotella, Tapolat sanoivat. HäSa