Kanta-Häme Hämeenlinna

Kioski kuin Sherlock Holmes - Kioski oli Annan elämäntyö

Anna Simola myi Viisarissa kioskistaan merkkareita ja munkkeja 60 vuotta. Lapsenlapsi haluaa kunnioittaa hänen elämäntyötään pitämällä kioskin kunnossa.
Simolan kioski on niin hauskan näköinen, että se kääntää hattuineen päät harva se päivä. Kioski on tällä hetkellä lähinnä varastona, mutta Heikki Halme toivoo vielä kunnostavansa sen. Kuva: Esko Tuovinen
Simolan kioski on niin hauskan näköinen, että se kääntää hattuineen päät harva se päivä. Kioski on tällä hetkellä lähinnä varastona, mutta Heikki Halme toivoo vielä kunnostavansa sen. Kuva: Esko Tuovinen

Ei ole ihme, että Simolan kioski kääntää yhä päät Parolantiellä, sillä ei sitä miksikään peruspömpeliksikään voi kutsua.

Ei riitä, että kioski on Hämeenlinnassa harvinainen lippakioski, vaan sillä on myös hattu päässä. Jossakin mielessä kioski toden totta muistuttaa mestarietsivä Sherlock Holmesia!

– En tiedä hatun tarinaa, mutta olen ajatellut, että kioskille on haluttu antaa hatun avulla arvokkuutta. Kioski oli nimittäin aikoinaan Suomen kasarmilla Parolantien ja Turuntien kulmauksessa, josta se siirrettiin sitten tänne Viisariin. Sain varmistuksen asiasta, kun huomasin tutun hatun vanhasta valokuvasta, Heikki Halme sanoo.

Heikki Halmeella ja kioskivanhuksella on aivan erityinen side, sillä hänen isoäitinsä Anna Simola teki pienessä kioskissa töitä 60 vuotta yli 80-vuotiaaksi.

– Haluan kunnostaa kioskin, kun vain joskus löydän siihen riittävästi aikaa. Olen leikitellyt ajatuksella, että avaisimme kioskissa vielä kesäkahvilan. Tällä hetkellä keskityn kuitenkin pitämään kioskin pystyssä, Halme kysyy.

Maijantien ja Poltinahontien kulmassa oli vielä aivan 1970-luvun alussa Seppo Uotilan mummun Aune Uotilan työpaikka. Lippakioskin omisti Seppo Uotilan täti Sanelma Laine. Kuva: x
Maijantien ja Poltinahontien kulmassa oli vielä aivan 1970-luvun alussa Seppo Uotilan mummun Aune Uotilan työpaikka. Lippakioskin omisti Seppo Uotilan täti Sanelma Laine. Kuva: x

Monta kioskia

Simolan kioski rakennettiin ilmeisesti jo 1930-luvun lopussa. Tuolloin Hämeenlinnassa ei liiemmin kioskeilla koreiltu, sillä kaupungissa ei ollut juuri muuta kuin jokunen vesikioski, josta saattoi ostaa lantilla raikasta vettä.

1940-luvulla pikkuinen kaupunki alkoi saada tuulta siipiensä alle. Heikki Halmeen isoisä Mauno Simola avasi kioskit hattukioskin lisäksi Linnanniemellä ja Toripuiston paviljongissa. Simolan kioski oli Viisarin eloisa keskus, sillä se oli aivan silloisen Helsinki-Tampere-valtatien kupeessa. Vaikka paikka tuntuukin nyt rauhalliselta, ei se toden totta sitä ole aina ollut.

– Mummolle kioski tarjosi tervetulleen mahdollisuuden tehdä kodin ulkopuolella töitä, sillä tämä oli siihen riittävän lähellä, Heikki Halme miettii.

”Hiki valui”

Mauno Halme kuoli vuonna 1954, mutta vaimo jatkoi kioskin pitämistä yksin aivan 2000-luvun alkuvuosiin saakka, kun hän oli 86-vuotias.

Tytär Marjatta Halme muistaa äidin pitäneen työstään. Erityisen lähellä sydäntä olivat lapset ja nuoret.

– Se oli kovaa työtä. Olin koululaisena kioskissa auttamassa ja muistan hyvin, kuinka hiki valui pitkin selkääni, kun pitkä polkupyöräletka varusmiehiä pysähtyi kioskille ja kaikki halusivat samaan aikaan limsaa ja jäätelöä, Marjatta Halme muistelee.

Marjatta Halmeen sydäntä lämmittää, että hänen poikansa päätti ostaa perheineen mummon vanhan talon ja kioskin tämän kuoltua vuonna 2012.

– Tuntuu hienolta, että äitini muistoa ja hänen elämäntyötään arvostetaan, Marjatta Halme huomauttaa.

Hämeenlinnalaisilla on pitkä muisti, kun puhutaan kioskeista. Vastauksia Hämeen Sanomien kioskimuistoihin tuli noin 400. Eniten muisteltiin Sirkka Vallia ja hänen kioskejaan eli Vaahteran varjoa (kuvassa) ja Vallin kioskia. Kuva Hämeenlinna-Seuran julkaisemasta kirjasta Kaupunki kuvissa II. Kuva: ESKO TUOVINEN
Hämeenlinnalaisilla on pitkä muisti, kun puhutaan kioskeista. Vastauksia Hämeen Sanomien kioskimuistoihin tuli noin 400. Eniten muisteltiin Sirkka Vallia ja hänen kioskejaan eli Vaahteran varjoa (kuvassa) ja Vallin kioskia. Kuva Hämeenlinna-Seuran julkaisemasta kirjasta Kaupunki kuvissa II. Kuva: ESKO TUOVINEN

Pikkumunkkeja

Kioski nököttää lippa ojossa Parolantien reunassa. Katon piippu muistuttaa vanhoista ajoista, jolloin Anna Simola lämmitti työpaikkaansa talvipakkasilla vanhalla kamiinalla. Sitten sisupussi alkoi leipoa pikkumunkkeja asiakkaille.

Heikki Halme on pyöritellyt monenlaisia ajatuksia kioskin varalle, mutta päätynyt pitämään jalkojaan tiukasti maan kamaralla. Perheellisen aika ja rahat eivät repeä moneen eri kohteeseen.

Monet ovat jo purkaneet huonokuntoiset lippakioskit todellisina riesoina.

– Minun päähäni ei ole pälkähtänytkään pitää kioskia koskaan riesana. Minä pidän siitä, Heikki Halme sanoo. HäSa

Lue myös: Lukijat muistelevat Hämeenlinnan grillejä

Lue myös: Kioskiliitto lopetettiin jo 12 vuotta sitten, kun jäseniä oli enää 60, mutta tämän päivän tilannetta ei tiedä kukaan

Ainakin 10 lippakioskia

Lippakioskin ensimmäisen version suunnitteli Gunnar Taucher vuonna 1937 Helsinkiin.

Taucher oli suunnitellut pyöreitä betonikioskeja jo kymmenen vuotta aikaisemminkin.

Lippakioskeja on jäljellä Helsingissä vielä 19.

Lippakioskit levisivät Helsingistä myös muualle Suomeen, esimerkiksi Hämeenlinnaan.

Hämeenlinnan lippakioskeista on tallella ainakin kolme.

Kioskeja oli aikoinaan ainakin toistakymmentä kaupungin eri puolilla.