Kanta-Häme

Kirja kertoo, millaista on olla tyttö

Tyttökirjat luotiin kasvattamaan, mutta ne ryhtyivät antamaan tytöille näkymiä vaihtoehdoista. Tuore väitös kartoittaa tyttökirjojen kuvauksia tytöistä.
 
 
Tyttökirjat ovat tavallaan kirjoitusaikansa kaikuluotaimia. Huolimatta siitä, että ne on alun perin luotu kasvattavaksi välineeksi.
 
Oleellista on kuitenkin tämä:
 
– Tyttökirjojen tekijät ovat kirjoittaneet tytöt esiin, tähdentää marraskuun lopulla aiheesta Jyväskylän yliopistossa väitellyt Myry Voipio.
 
Väitöskirjassaan Emansipaation ja ohjailun ristivedossa. Suomalaisen tyttökirjallisuuden kehitys 1889–2011 Voipio kartoittaa, millaisia kuvauksia suomalainen tyttökirjallisuus tuottaa niin tytöistä kuin heidän mahdollisuuksistaankin.
 
Mikä on tyttökirja? Voipio määrittelee sen tyypillisimmin naisten kirjoittamaksi, tytöistä kertovaksi ja tytöille suunnatuksi.
 
– ”Tyttökirja” on laaja käsite ja kattaa monenlaisia alalajeja. Väitöksessä olen keskittynyt realistisiin kirjoihin, jotka käsittelevät esimerkiksi koti- ja kouluympyröitä, ystävyyttä, ihastumista, ihmissuhteita ja tulevaisuutta, hän kertoo.
 
Tyttökirja on sikäli merkillinen kapistus, että sitä on vuosien saatossa sekä mitätöity että pelätty.
 
– Minua kiinnostavat kirjat, joihin suhtaudutaan vähättelevästi, mutta silti mietitään, mitä pahaa niistä voi oppia. Henkilöstä riippuen jotkin teemat näyttäytyvät vaarallisina.
 
Esimerkiksi Vilja-Tuulia Huotarisen romaani Valoa valoa valoa aiheutti ilmestymisvuotenaan 2011 pienen kohun seksuaalisuuden kuvauksellaan. Kirjassa rakastuu kaksi tyttöä.
 
Tyttökirja syntyi 1800-luvun puolivälissä, kun keskiluokan nuoruusikä piteni. Tyttöjä ei enää naitettukaan 12- tai 13-vuotiaina, joten kirjallisuuden oli määrä kasvattaa heitä.
 
– Toisaalta jo varhain ne, jotka kirjoittivat tytöille, halusivat tarjota heille myös toisenlaisia vaihtoehtoja. Siksi kirjoissa käsiteltiin ammattipyrkimyksiä ja koulutusvaihtoehtoja.
 
Tyttökirjoissa keskeisiksi nousevat teemat liittyvät yhteiskunnan kulloiseenkin tilanteeseen – ja myös käsityksiin sukupuolesta. Kirjat luovat kuvia siitä, mitä on olla tyttö.
 
– Tietyt teemat nousevat eri aikoina esiin kuumina pisteinä. Kirjailijat tuntuvat käsittelevän aika paljon sitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu.
 
Etenkin seksuaalisuuden kuvaus on avartunut. Varhaisissa teoksissa siitä ei näkynyt viitettäkään, ja vielä 1950–1960-luvun kirjoissa se oli hyvin viatonta. Uusissa tyttökirjoissa siitä saa jo puhua.
 
– Teokset esittävät, että kaikilla on oikeus julkisesti identifioitua muuhunkin kuin heteroseksuaalisuuteen. Nykyään seksuaalisuutta kuvataan avoimesti ja iloisesti.
 
Voipion tutkimuskohteena on seitsemäntoista suomalaista tyttökirjaa, jotka on julkaistu vuosina 1889–2011. Kotimaista tyttökirjallisuutta on edelleen tutkittu vähän.
 
– Eniten yllätti, miten nyky-yhteiskunnassa tunnutaan toistavan samoja asioita, joita 1910-luvulla käsiteltiin. Tuolloin pohdittiin muun muassa tyttöjen oikeutta saada koulutusta, Voipio sanoo.
 
– Nyt kauhistellaan, että koulu on tyttöistynyt ja pitäisikö sukupuolia taas eriyttää. Asioiden toistuminen näin pitkällä kaarella on kiehtovaa.
 
Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, korostuvat vahvat tyttöhahmot.
 
– Se on kiinnostava piirre. Valoa valoa valoa -romaanin Mariia nostaa asian esiin ja kysyy, miksi kirjojen tyttöjen on oltava niin kauhean vahvoja. Kiinnostava, metafiktion kautta tuleva kannanotto.
 
Voipio huomauttaa, että kirjat kuvastavat tietyllä tapaa myös ihanteita.
 
– Esimerkiksi luonnollisuus on ollut pitkään sellainen.
 
Voipiota ilahduttaa kirjojen suoma valinnanvapaus. Tarinaa ei välttämättä suljeta täysin, joten lukija saa mielessään täydentää tarinan kulloinkin tarvitsemallaan tavalla.
 
Maailma on puhetta ja tekstiä täynnä, mutta Voipion mukaan tyttökirjallisuudella on nykyäänkin vankka paikkansa.
 
– On tarvetta kirjallisuudelle, joka kertoo tytöistä ja heidän elämästään. Klassikot kulkevat usein äidiltä tyttärelle, mutta on hyvä, että on uutta tyttökirjallisuutta, koska maailma muuttuu, ja kieli muuttuu, Voipio sanoo.
 
– Kaikki eivät ole hirmulukijoita, joten paikkansa on niin helppolukuisille kirjoille kuin runoproosallekin. HäSa
 
 
Lue lisää lasten ja nuorten kirjallisuudesta sunnuntain Hämeen Sanomien Sieppari-teemasivuilta.