Kanta-Häme

Kirjanpainajat järsivät puita kiihtyvään tahtiin

Suomen metsäkeskus tarkasti kesäkuun lopulla 123 metsäaluetta, joissa oli todettu kohonnut riski kirjanpainajan aiheuttamille tuhoille. Neljänneksessä kohteista havaittiin kirjanpainajia terveissä puissa. Eniten hyönteisiä oli heikentyneissä ja tuulen kaatamissa puissa.

Tuhoriski on suurin Salpausselän eteläpuolella sekä laajojen myrskytuhoalueiden reunoilla sijaitsevissa vanhoissa kuusikoissa.

Kuusikot syyniin

Tänä kesänä kirjanpainajakanta on lisääntynyt nopeasti ja on todennäköistä, että ne ehtivät tuottaa vielä toisen sukupolven saman kesän aikana. Kirjapainajien suuri määrä lisää entisestään niiden riskiä iskeä eläviin puihin.

Etelä-Suomessa metsää omistavien on syytä kiinnittää huomiota erityisesti vanhoihin kuusikoihin. Jos kirjanpainajia havaitaan, niiden valtaamat puut on syytä poistaa. Jo kuolleita puita ei tarvitse kaataa, koska niistä kirjanpainajat ovat jo poistuneet.

Kirjanpainajan asuttaman puun tunnistaa rungon pienistä rei’istä sekä sen ympärillä olevasta ruskeasta purusta. Valkoiset toukat ja ruskeat aikuiset kirjanpainajat löytyvät, jos puun kuoren irrottaa. (HäSa)

Päivän lehti

20.1.2020