Kanta-Häme

Kirjastossa käännetään uusi sivu

Pääkirjaston peruskorjaustarpeen selvittäminen alkaa ensi vuonna. Valtuusto myönsi vuoden 2017 budjetista 300 000 euroa suunnittelurahaa kirjaston peruskorjaushankkeeseen.

Tilaajajohtaja Antti Karrimaan mukaan tarkkaan syyniin joutuvat talotekniikka ja rakenteet.

– Kaupunginkirjasto on valmistunut 1980-luvulla. Teoriassa sieltä voi löytyä mitä tahansa.

Ongelmia siellä on ollut ainakin ilmanvaihdon ja viemäröinnin kanssa.

– Nyt mennään kerrankin etukenossa, ettei paketti räjähdä käsiin. Peruskorjauksen kokonaisbudjetti asettuu 7,5–9 miljoonan euron väliin.

Sillä summalla pääkirjastolle pitäisi saada uutta eloa pitkälle tulevaisuuteen.

Peruskorjauksen ajaksi pääkirjaston toiminnat edellyttävät väistötiloja mukaan lukien kaupunginarkisto.

– Asia ei ole vielä varmistunut, mutta Wetterin kahta alakertaa on haarukoitu, Karrimaa sanoo.

Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Jurvanen liputtaa Wetterin puolesta.

– Meille se olisi vaihtoehto numero yksi. Tila on sellainen, että siellä voisi järjestää myös tapahtumia.

Väistötiloihin kirjaston on muutettava viimeistään vuonna 2018, jolloin peruskorjaus alkaa. Lienee selvää, että kaikki kirjaston niteet eivät kulkeudu mukana.

– Eniten lainattu materiaali on kärjessä. Pelkästään kirjoja meillä 300 000. Hyllymetriin mahtuu 40 kirjaa, kun taas varastoneliömetriin 800. Osan joutuu varastoimaan ja osan myymään.

Muutto tarkoittaa pääkirjaston 30 työntekijälle isoa urakkaa.

– Pitäisi siirtää 30–40 tuhatta muuttolaatikollista kirjoja. On kamalaa sanoa, mutta meillä on liikaa vanhoja kirjoja. Vaatii työtä ja voimia päästä niistä eroon. Mitkä eivät mene kaupaksi, kipataan kaatopaikalle.

Joulukuuhun mennessä remontin tai purkamisen tieltä evakkoon lähtee myös Hätilän kirjasto. Sielläkin luvassa on kirjarumba.

– Kysytyt aineistot sijoitetaan paikkakunnan muihin kirjastoihin. Tammikuusta lähtien Hätilässä kirjoja voi lainata kirjastoautosta.

Kirjaston palveluihin on tulossa muitakin isoja muutoksia.

Kalvolan kirjasto muuttaa Iittalan hyvinvointikeskukseen syksyyn 2017 mennessä. Asiasta järjestetään Kalvolan kirjastossa asukasilta 22.11. kello 17.

Lisäksi Jukolan kirjasto siirtyy Nummi-keskukseen, kun se valmistuu syksyllä 2018.

– Jukolan kirjastoon voisi varastoida kaupunginkirjaston lainausmateriaalia väistön ajan, Jurvanen pohtii.

Kirjastotoimenjohtaja Jurvasen visio remontoidun pääkirjaston tulevaisuudesta on valoisa.

– Olisi hienoa, jos kirjasto olisi jatkossa nuorekkaampi. Siellä olisi enemmän oleskelutilaa sohvineen ja istumatyynyineen sekä vähemmän kirjoja.

Jurvanen unelmoi, että myös pääkirjaston sijainti pystyttäisiin hyödyntämään nykyistä paremmin.

– Voisi olla kahvila ja kattoterassi, josta ihailla maisemia vaikka hyvän kirjan ääressä.

Jää nähtäväksi, kuinka kovalla kädellä entisen kaupunginarkkitehdin Heikki Aitolan suunnitteleman rakennuksen ulkokuoreen saa työkaluin koskea.