Kanta-Häme Hämeenlinna

Kirjastossa suunnitellaan jo paluumuuttoa Lukiokadulle – Seutuauto ajaa kirjoja varaston ja kirjastojen välillä

Hämeenlinnan pääkirjaston kirjoja on ripoteltu pelkästään kantakaupungissa kolmeen eri osoitteeseen. Seutuauton matkassa kirjat kulkevat paikasta toiseen jokaisena arkipäivänä.
Jouni Riipisellä ei mene sormi suuhun, kun hän kuljettaa kirjoja paikasta toiseen. Kuvaaja: Pekka Rautiainen

Heleä auringonpaiste värittää valkoiset lumikinokset keltaisiksi, kun Jouni Riipisen ohjaama seutuauto huristelee kohti Hauhon kirjastoa ja kirjastovirkailija Pirkko Nurmisen kahvipöytää.

Autolla on takanaan jo tuntien lenkki Hämeenlinnassa ja Hattulassa, mutta nyt kurvaillaan vielä Hauhon, Tuuloksen ja Lammin kautta kirjaston Moreenin varastoon. Muovilaatikot pakettiauton perässä vaihtuvat tämän tästä, kun kirjoja kuskataan kirjastosta toiseen. Lenkille tulee mittaa hyvinkin 200 kilometriä.

Riipisen odotukset ovat korkealla, kun ajokki kaartaa kauniin kirjaston eteen. Hauho ei petä ja kirjastossa tervehditäänkin miestä iloisesti. Kahvipöytään on katettu ystävänpäivänä asiakkaalta saatu suklaakakku ja aamulla toisen asiakkaan tuomaa pannukakkua.

– Ei tällaista tapahdu missään muualla kuin Hauholla, Jouni Riipinen puuskahtaa hyvillään.

Kirjastovirkailija Katja Taipale pääsee lajittelemaan Moreenin välivarastossa seutuauton tuomaa lastia. Kuvaaja: Pekka Rautiainen

Tällä hetkellä kirjaston kirjoja on kolmessa pisteessä. Yli 300 neliön väliaikaisissa tiloissa Wetterillä on 80 000 teosta, Moreenissa toistakymmentä tuhatta ja 2,5 kilometriä vanhimpia kirjoja odottaa sinetöidyssä varastossa pääkirjastossa Lukiokadulla. Moreenissa säilytetään esimerkiksi remontoituun kirjastoon joskus siirtyviä huonekaluja, valaisimia ja muuta esineistöä.

Vaikka Riipisen työnantaja onkin Palmia, on hän ajanut jo vuosia seutuautoa. Kirjastot ja varastot ovat tulleet miehelle tutuiksi. Kun jostakin tilataan Moreenissa oleva kirja, pyritään se saamaan asiakkaalle vielä saman päivän aikana.

– Oikeastaan kirjastoja pitäisi sanoa lainastoiksi. Välillä olen kuljettunut kirjastosta toiseen lumikenkiä, verenpainemittareita ja kaikenlaisia aktiivisuusrannekkeita. Kirjasto on paljon muutakin kuin kirjojen lainaaja, Riipinen miettii.

Autokuski sanoo nauttivansa työstään, sillä hän haluaa olla liikkeellä. Kun hänellä on autokuskin hommasta vapaapäivä, vaihtaa hän roolia ja työskentelee ravintolassa tarjoilijana.

– Koskaan ei ole tapahtunut mitään. Joskus olen nähnyt kaukaa peuroja ja hirviä, mutta ne ovat väistäneet seutuautoa kiltisti, Riipinen sanoo.

Lukuhaluja ei kirjojen kanssa työskenteleminen ole Riipiselle vielä herättänyt. Matti Nykäsestä hän sanoo lukeneensa kaksi kirjaa ja kokatuksi tulee usein Nykäsen keittokirjan ohjeilla.

– Olen harrastanut mäkihyppyä ja hypännyt alas muun muassa Hämeenlinnan hyppyrimäestä. Olen aina ihaillut Nykäsen saavutuksia, Riipinen sanoo.

Jouni Riipisen ohjaama seutuauto on ajanut juuri Moreenin varaston ovesta sisään ja sen lasti jaetaan odottaviin muovilaatikoihin valmiiksi. Pitkä päivä on pian pulkassa ja seutuauto pääsee talliin kirjastoautojen viereen.

– Remontin ajan seutuautollakin on katto päällään Eino Leinon kadulla. Kun remontti joskus valmistuu, muuttaa talli kirjastorakennukseen ja seutuautoa säilytetään taas ulkona, Riipinen kertoo.

Moreenin varastossa työskentelee aina muutama kirjastovirkailija. Johtava informaatikko Varpu Vallbacka suunnittelee jo kovaa vauhtia kirjaston paluumuuttoa Lukiokadun tiloihin.

– Olen iloinen siitä, että asiakkaat ovat pitäneet Wetterin väliaikaisista tiloista, vaikka ne ovatkin pienet ja sokkeloiset, Vallbacka kertoo.

Vallbacka on elänyt kirjaston muuton kanssa jo vuodesta 2017 asti.

– Kirjaston remontti saadaan ilmeisesti valmiiksi vuoden 2020 vapuksi, mutta yleisölle se saadaan avattua vasta aikaisintaan seuraavana syksynä. On valtava työ ennen kuin kaikki kirjat saadaan siirretyksi pääkirjastoon, Vallbacka sanoo. HäSa

 

Katso video: