Kanta-Häme

Kirjastot uhkaavat jäädä urheilutalon jalkoihin

Pullerille suunnitellun urheilutalon lainantakaus ei ollut läpihuutojuttu kaupunginhallituksessa.

Hämeenlinnan liikuntahallit oy pyytää kaupungilta takausta 6,5 miljoonan euron lainalle, joka tarvitaan Pullerin urheilutalon rakentamiseen.

Kaupunginhallituksessa takauksen myöntämisestä äänestettiin. Pro Hämeenlinnan ryhmä olisi halunnut lykätä urheilutalon rakentamista ensi vaalikauteen. Äänin 7-4 valtuustolle kuitenkin esitetään, että takaus myönnetään.

Keskustelu jatkunee valtuustossa, sillä Pro Hämeenlinna eli perussuomalaiset, keskusta, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit perustelevat hankkeen siirtoa kaupungin heikolla taloudella.

– Jos vaihtoehtoina ovat esimerkiksi muutamien pienten kirjastojen lakkauttamiset, se ei houkuttele, kaupunginhallituksen jäsen Hannu Kärpänen (kesk.) perusteli tiistaina.

Jo aikaisemmin on heitetty ilmaan ajatus, että Rengossa ja Tuuloksessa kirjasto voisi toimia koulun yhteydessä.

Taustalla on se, ettei kaupunki pelkästään sitoudu lainan takaukseen, vaan myös uuden urheilutalon käyttökustannuksiin, jotka ovat noin 200 000 euroa Hämeenkaaren kustannuksia suuremmat eli puolisen miljoonaa vuodessa.

Säästöjä etsitään

Elämänlaatulautakunnan edellytetään etsivän säästökohteita kohoavien käyttökustannusten kattamiseksi.

Lisäksi halliyhtiö esittää, että kaupunki sitoutuisi varaamaan vuotuisiin budjetteihin avustukset pankkilainan lyhennyksiin ja korkokuluihin. Lyhennys on 434 000 euroa vuodessa. Korkokuluiksi arvioidaan tälle vuodelle 42 000 euroksi ja ensi vuodelle 85 000 euroksi.

Halliyhtiö on kuitenkin kilpailutuksella onnistunut puristamaan hankkeen kokonaiskustannusarviosta noin 1,5 miljoonaa euroa. Tämän hetken laskelmien mukaan kokonaiskustannusarvioksi tulee 13,1 miljoonaa euroa, kun aikaisempi arvio oli 14,6 miljoonaa.

Pullerin urheilutalo korvaa Hämeenkaaren, joka aiotaan purkaa, kun uusi talo valmistuu. Urheilutalon rakentamisen suunnitellaan alkavan kesäkuussa. (HäSa)