Kanta-Häme

Kirkkoherra kaipaa keskustelua kirkon tehtävästä

Seurakunta- ja seurakuntayhtymä kituuttaa samassa ahdingossa kuin koko evankelis-luterilainen kirkko: jäsenmäärä vähenee, henkilöstökulut ovat korkeat ja kiinteistömassan ylläpitäminen maksaa maltaita.

Viime viikolla yhteinen kirkkoneuvosto esitti ankaraa matokuuria, jolla pyritään 800 000 euron säästöihin: väkeä vähennetään, kiinteistöjä myydään ja kirkollisveroprosenttia nostetaan. Seurakuntayhtymän työntekijät elävät epävarmuudessa. Tiedossa on vain, ettei virkoja täytetä, määräaikaisuuksia ei jatketa ja irtisanomiset ovat mahdollisia.

– Tieto tulevasta synnyttää tietysti paljon huolta ja kyselyjä. Onneksi irtisanomiset eivät todennäköisesti kosketa kauhean monta ihmistä, kirkkoherra Timo Kalaja huokaa.

Kalaja uskoo esitettyjen säästöpäätösten riittävän talouden tasapainottamiseen. Hän näkee roolinsa muutosten keskellä ”pelaaja-valmentajana”, joka johtaa seurakuntaa ja sen hallintoa papin varsinaista perustehtävää unohtamatta.

– Kirkkoherrat ovat siitä poikkeuksellisia johtajia, että osallistumme myös organisaation perustyöhön: teemme kaste- ja vihkitoimituksia sekä pidämme sunnuntaisaarnoja. Pappi on aina pappi.

Hallinnollisesti muitakin suuria mullistuksia voi olla vielä edessä Kalajan virka-aikana. Ei ole varmuutta, vaikuttaako muuttuva kuntakenttä myös seurakuntien rajoihin.

– On lähes mahdotonta ennustaa, millainen on hallintomalli koko Suomen luterilaisessa kirkossa viiden vuoden päästä. Paikallisesti sekin on mahdollista, että seurakuntayhtymään tulee 25 000 uutta seurakuntalaista Janakkalasta ja Hattulasta, Kalaja pohtii.

Polarisaatio näkyy perheneuvonnassa

Kansainvälisten tutkimusten mukaan suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä elämäänsä. Suomea käytetään usein malliesimerkkinä maailmalla, viimeksi Suomi todettiin kansainvälisen raportin mukaan parhaaksi maaksi äideille ja pienille lapsille. Tässä valossa Kalajasta on huolestuttavaa, että silti pahoinvointi ja syrjäytyneisyys tuntuvat kasvavan.

– Esimerkiksi jonot perheneuvontaan ovat ajoittain pitkiäkin. Käsittääkseni kehitys johtuu yhteiskunnan polarisoitumisesta. On väestöryhmä jolla menee hyvin niin taloudellisesti kuin perheinä, he osaavat nauttia yhteisestä laatuajasta. Sitten on ryhmä, joka ei tunnu saavan elämänlangasta kiinni, vaan ajautuu turvaverkkoihin.

Yhtenä syynä kurjuuden kehitykseen Kalaja näkee kaupungistumisen.

– Se on ollut yhteiskunnassamme tavattoman nopeata, useamman sukupolven kaupunkilaisia ei ole vieläkään paljon. Kaupungeista puuttuu maaseudulle ominainen sosiaalinen tuki ja kontrolli, ei tiedetä mitä rinnakkaisen oven takana tapahtuu, ei haluta tietää eikä sallita naapureiden tietää.

Tähän haasteeseen tarttumisessa riittää kirkolla tekemistä.

– Meillä ei ole mahdollista osoittaa omaa työntekijää jokaiselle apua tarvitsevalle.

Kirkon asema on yhä vahva

Kirkon imagokin on ottanut siipeensä homoilloista ja muista kohuista. Osa seurakuntalaisista äänestää eroamalla jos ja kun kirkko reagoi, mutta yhtä lailla hiljaisuus kostautuu. Moni eroaa, koska ei koe kirkkoa ja sen sanomaa omakseen.

– Jokainen kirkosta eronnut on viesti siitä, että sanomamme on kaikunut kuuroille korville tai jäsenyys koetaan liian kalliina. Soisin keskustelun siirtyvän enemmän kirkon substanssiosaamiseen, hallinto ja talous ovat olleet viime aikoina liian pinnalla. Meidän tuotteemme on jokin aivan toinen, pitäisi puhua miksi kirkko on ylipäätään olemassa ja mitä se edustaa.

Kalaja muistuttaa suomalaisten kuuluvan yhä seurakuntiin varsin hyvällä prosentilla verrattuna moneen Euroopan maahan.

– Noin 75 prosenttia on varsin hyvä luku, ei siitä voi valittaa.

Tittelit jäävät virkahuoneeseen

Virkapukunsa vapaa-ajan tamineisiin vaihtaessaan kirkkoherra jättää mielellään tittelit taakseen ja suuntaa metsään. Metsästys ja ajokoiraharrastus ovat kuuluneet Kalajan elämään vuosikymmeniä, hirvijahdissa hän on kulkenut teinipojasta.

– Metsässä tapaa ihmiset ilman titteleitä ja rooleja, siellä ollaan kavereita omassa maailmassaan.

Virkahuoneessa Kalajan harrastukseen viittaa valkoiselle seinälle naulatut parivuotiaan hirven sarvet. Sarvet ovat ehkä vaatimattomat, mutta saalis oli merkityksellinen.

– Ostin itselleni 50-vuotislahjaksi valopistetähtäimen ja tämä oli ensimmäinen saalis.

Kalaja myös tuomaroi paljon ajokoirakokeita. Kotona kirkkoherraa odottava suomenajokoira Länsi-Torppa Sissi on jo eläkkeellä.

– Aika ei juuri nyt riitä käyttökuntoiselle koiralle. (Häsa)