Kanta-Häme

Kirkon korjaus käyntiin Tuuloksessa

Tuuloksen vanhan kirkon remonttityöt ovat vuosien odotuksen jälkeen päässeet käyntiin.

Ainakin ensimmäiseen adventtiin saakka kestävien töiden aikana jumalanpalvelukset järjestetään Tuuloksen seurakuntakeskuksessa.

Töiden lopullinen kesto riippuu muun muassa siitä, mitä arkeologisia löytöjä keskiaikaisen kirkon pihamaata kaivettaessa tulee vastaan.

Kaivuutyöt tehdään Museoviraston valvonnassa ja niihin osallistuu kaksi arkeologia. Merkittävät arkeologiset löydöt voisivat Hämeenlinnan seurakuntayhtymän mukaan viivästyttää töiden valmistumista sekä nostaa kustannuksia.

Pitkä vääntö rahoista

Viime viikolla käynnistyneen urakan budjetiksi on arvioitu noin 300 000 euroa.

Korjausta on lykätty vuosien ajan, kun silloinen Tuuloksen seurakunta ja Kirkkohallitus kävivät neuvotteluja rahoituksesta.

Vielä vuonna 2008 hankkeelle oli luvassa Kirkkohallitukselta 900 000 euron avustus, mutta seurakuntien yhdistymisen jälkeen Kirkkohallitus katsoi, että seurakuntayhtymä pystyy korjaamaan kirkon omin varoin.

Kun avustus evättiin, joutui seurakuntayhtymä karsimaan suunnitelmiaan ja lykkäämään muun muassa kirkon paanukaton korjaamista.

Vettä ja tulta suitsitaan

Remontti ei tule juurikaan muuttamaan kirkon ulkoasua niin ulkoa kuin sisältäkään.

Valtaosa tehtävistä töistä liittyy tulen ja veden hallintaan, eli kosteuden aiheuttamien haittojen ennaltaehkäisemiseen sekä kirkon paloturvallisuuden parantamiseen.

Kirkon pihamaalla lisätään sadevesiviemäröintiä ja pihan kallistusta muutetaan niin, että sadevedet valuvat pois seinänvieriltä. Samalla kirkon seinien vedeneristystä parannetaan betoniittimattoja asentamalla.

Kirkon pihamaalla sijaitsevien puisten tapulin ja läpikäytävän seinät ovat päässeet pahasti vahingoittumaan, kun seiniä vasten ladottu kiviaita on tarjonnut oivalliset olosuhteet lahon etenemiselle.

Kirkon paloturvallisuutta parannetaan uusimalla sähköasennuksia ja sähkölämmittimiä sekä ukkosenjohtimia. Lisäksi kirkon ilmanvaihdon poistokanaviin lisätään palopellit. (HäSa)