fbpx
Kanta-Häme

Kirveellä huitoneelle reilu vuosi ehdollista

Hämeenlinnalainen mies huiteli toista kirveellä viime maaliskuussa ja sai aikaiseksi tämän käsivarteen kymmensenttisen ammottavan haavan. Lisäksi yksi huitaisu hipaisi uhrin kättä ja yksi sivalsi housuihin reiän.

Uhri oli pahoinpidellyt kirveen heiluttajaa ja suihkuttanut tätä kasvoihin laittomalla pippurisumutteella.

Kirveellä huitonut mies oli samana päivänä myös syyllistynyt rattijuoppouteen ajelemalla pihallaan traktorilla 1,1 promillen humalassa.

Kirveellä huitonut tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Kirveestä saanut sai 35 19 euron suuruista päiväsakkoa pahoinpitelystä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Juttu käsiteltiin tiistaina Hämeenlinnan käräjäoikeudessa. (HäSa)

Menot