Kanta-Häme

"Kissa osaa kyllä tulla puusta alas" – palomiehet lähtevät ani harvoin kiipijäkissaa pelastamaan

Tämä kissa ikuistettiin puussa jo vuosia sitten.

– Kissa osaa kyllä tulla puusta alas, ennemmin tai myöhemmin. Emme lähde pelastamaan kissaa kuin poikkeustapauksissa, päivystävä paloesimies Jukka Elo kertoo.

Ilmeisesti kissanomistajatkin ovat hoksanneet asian, sillä Hämeenlinnan paloasemalle tulee vuosittain enää muutamia hälytyksiä puussa olevista kissoista.

Pelastamisen yrittäminen voi johtaa jopa suurempiin murheisiin kuin muutaman tunnin kökötys oksalla.

– Kissa yleensä pelkää meitä ja kipuaa ylemmäs puuhun. Pahimmassa tapauksessa kissa voi meitä paetessaan tipahtaa.

Tiistaina puhelin pirahti pitkästä aikaa puussa olevan kissan vuoksi. Soittajat olivat 8-vuotiaita, ja pelastuslaitos meni paikan päälle, kun eivät saaneet lapsiin enää yhteyttä.

– He olivat huolestuneita, ja toimivat aivan oikein, Elo toteaa.

Palomiehet totesivat, ettei varsinaista hätää ole ja kissa sai jäädä puuhun.

– Mikäli kissa on puussa vielä perjantaina, tulemme takaisin tikasauton kanssa, Elo lupailee.

Luultavasti pakkanen ja sateet ovat ajaneet seikkailunhaluisen kissan sitä ennen jo monta kertaa kotiin. HäSa