Kanta-Häme

Klik! ja museo aukeaa

Riihimäen taidemuseon kokoelmiin voi nyt tutustua sekä aitoina näyttelysaleissa että kuvina tietokonepäätteellä. Virtuaalimuseossa on esillä Tatjana ja Pentti Wähäjärven taidekokoelma kokonaisuudessaan.

Riihimäen taidemuseo toteutti ohjelman yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. Teoksiin voi tutustua museossa olevan päätelaitteen avulla.

Myöhemmin on tarkoitus selvittää, voisiko virtuaalimuseon materiaalia jakaa eri tietoverkoissa.

Riihimäen taidemuseo on viime vuosina digitoinut kokoelmiansa. Tavoitteena on ollut parantaa kokoelmien hallintaa ja tuoda kokoelmat paremmin tutkijoiden saavutettaville.

Vuosina 2009–2011 museo sai kokoelmien digitointiin ja virtuaalimuseo-ohjelman tekemiseen ylimääräistä valtionavustusta sekä museoviraston apurahaa.

Vs. intendentti Soile Haapalan mukaan museossa on jatkuvasti esillä valikoima kokoelmateoksista. Tällä hetkellä seinillä on mm. Helene Schjerfbeckin, Ellen Thesleffin, Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken tuotantoa.

– Näytteillä ovat myös vähemmän esillä olleet, mutta kokoelmissa hyvin edustetut Hugo Backmansson ja Ingrid Ruin, hän sanoo.

Virtuaalimuseossa voi tutkia kaikkia Wähäjärvi-kokoelman teoksia. Ohjelma esittelee lisäksi tarkemmin kuusi taiteilijaa ja teoskokonaisuutta.

Virtuaalimuseo-ohjelman toteuttivat Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat Jan-Erik Bergman ja Matti Luiro. Molemmat olivat taidemuseon työharjoittelijoina neljä kuukautta 2011.

Käsikirjoituksesta vastaa Päivi Pälvimäki Kiara oy:stä. (HäSa)