Kanta-Häme

Koekaniini: Viisi vuotta, yksi konsertti

 

Maailmalla mainetta niittänyt Sinfonia Lahti on konsertoinut Vanaja-salissa säännöllisesti jo viisi vuotta. Mutta käsi sydämelle: kuinka monta konserttia on tullut kuunneltua?

Koekaniini sai houkuteltua konserttiin seuralaisen, jonka konserttikäynnit olivat jääneet nollaan.

– Pitää mennä äkkiä kuuntelemaan, ennen kuin nämäkin vierailut loppuvat johonkin rahapulaan, tämä hätäili.

Siispä vuoden ensimmäiseen konserttiin, olipa ohjelmisto mitä tahansa.

Apulaisintendentti Teemu Kirjoselta ja johtaja Erkki Korhoselta piti vielä varmistaa, ettei konserttivierailuita oikeasti uhkaa mikään. Kumpikin osapuoli on ollut tyytyväinen alueelliseen yhteistyöhön, ja opetusministeriön tukeakin pitäisi kaiken järjen mukaan vielä riittää.

Kun vain vielä riittäisi yleisöäkin.

Sibeliaanista vellontaa …ja sähäkkä solisti

Keskiviikkokonsertin ensimmäinen numero, Jean Sibeliuksen näyttämömusiikkiin perustuva orkesterisarja Pelléas ja Mélisande oli ensikertalaiselle nimeltä tuttu.

Avausosa Linnan portilla jyrähti käyntiin vaikuttavasti, mutta sitten toinen toistaan seuraavat pikkunumerot alkoivat unenomaisuudessaan hiukan – no, unettaa.

– Aikamoista silppua, oikeastaan konsertin tylsin osa, ensikertalainen kommentoi.

Tunnelma sähköistyi, kun lavalle astui illan solisti, aikanaan viulun ihmelapsena maailmalle ponkaissut Ilja Gringolts.

Hänen eläytyvä ja ketterä tulkintansa Camille Saint-Saënsin Viulukonsertosta (numero 3) sai orkesterinkin terästäytymään ja kuulijan nojautumaan tuolissaan tarkkaavaisena eteenpäin.

– Osa viihtymistä on, että voi katsella soittajia. Mitä, jos koko sinfoniaorkesteri soittaisi seisaaltaan? Istuvan soittajan energiasta puolet tuntuu aina valuvan maahan, seuralaiseni visioi väliajalla.

Kapellimestari …tanssikouluun

– Onko tuo kapellimestari joku maailmankuuluisuus vai piirikunnallinen tähti, ensikertalainen kyseli Riihimäen kesäkonserttien taiteellisena johtajanakin tunnetusta Esa Heikkilästä.

Kuinka sen nyt sanoisi.

Heikkilä on kaikin tavoin ammattimies, mutta ei ehkä selkäpuolelta katseltuna erityisen karismaattinen johtaja.

Seuralaiseni olisi kaivannut kapellimestarilta enemmän visuaalisuutta: että hän liikuttaisi muutakin kuin käsiään.

Konsertin ulkoiset puitteet herättivät muutenkin keskustelua.

– Tuo lava on kyllä äärettömän tylsä. Ihan kuin munakenno. Enkä tykkää siitäkään, että istun samalla tasalla soittajien kanssa, en näe kunnolla.

Munakennolta lava tosiaan näyttää, ja aika usein se on kuulostanutkin siltä. Nyt kuulokuvassa ei kylläkään ollut moittimista. En ole koskaan istunut Vanaja-salissa sinfoniakonsertissa akustisesti näin hyvillä paikoilla. Rivi oli muuten kymmenen ja paikat 7 ja 8.

Pling-plong …innosti

Väliajan jälkeen kuultu Kalevi Ahon ensimmäinen sinfonia herätti etukäteen eniten odotuksia ja jäi myös mieleen konsertin kiinnostavimpana antina.

– Aho voisi olla hyvä valinta, jos pitäisi houkutella nuoria sinfoniakonserttiin, seuralaiseni arveli.

Sinfonia Lahden nimikkosäveltäjänä pitkään toiminut Kalevi Aho (s. 1949 Forssassa) on tehnyt toistakymmentä sinfoniaa, joille on ominaista kerronnallisuus. Myös musiikilliset sitaatit kuuluvat hänen postmoderniin keinovalikoimaansa.

Esimerkiksi Hyönteissinfoniaansa (numero 7) Aho on sijoittanut muistumia foxista ja tangosta ja antanut osille sellaisia nimiä kuin ”Perhosten foxtrot” ja ”Suru varastetusta sontapallosta”.

Keskiviikkona kuullun ensimmäisen sinfonian Presto-osassa Aho matkii barokkimusiikkia, joka kuitenkin tekijän sanoin ”liukuu eräänlaiseen kvasibarokkiseen korvikemaailmaan”.

– Tämä on hienoa, tästä minä pidän, ensikertalainen innostuu.

Hän antaa konserttikokemukselle kolme ja puoli porkkanaa ja lupaa tulla toistekin, jos vain tarjolla on jotakin yhtä jännittävää.

– Sellaista missä on pling-plong ja viuuuh! (HäSa)

Päivän lehti

1.4.2020