Kanta-Häme

Koekaniinin mäenlasku

Satakunta volttia, teki ilman holttia.

Jänöjussille käy hassusti suositussa lastenlaulussa, vaan kuinka kävikään, kun Hämeen Sanomien koekaniinille annettiin laskiaisen kunniaksi tehtäväksi mutkitella mäkeen merkityllä radalla kääntämällä pulkkaa erilaisilla ohjaustyyleillä?

Koekaniiniksi ilmoittautunut 10-vuotias Verna-Tuulia Ojala kertoo olevansa rämäpäinen laskija, jota ei haittaa vaikka meno päättyy pöpelikköön tai laskiessa lentää lunta naamalle.

– Mä menen aina täysiä.

Koekaniini laski radan läpi kaksi kertaa jokaisella tyylillä ohjaten, minkä jälkeen jaettiin porkkanat ja annettiin plussat ja miinukset.

Ahkiopulkka on paras

Testi järjestettiin koekaniinin mielestä kaupungin parhaassa pulkkamäessä, Hätilän Mummunmäessä.

– Täällä on tilaa pujotella ja toisessa mäessä voi vetää hyppyreistäkin.

Ojalan mielestä mäenlasku on hauskaa tekemistä tylsistymisen uhatessa, mutta varusteiden pitää olla kunnossa.

– Ainakin kunnon ulkoiluhousut ja hyvät kengät pitää olla. Jos menee nilkkoihin lunta, täytyy lähteä äkkiä kotiin kun jalat jäätyy. Ja kunnon rukkaset, ei mitään villatumppuja, Ojala ohjeistaa.

Parhaana pulkkana Ojala pitää testilaskuissakin käytettyä ihan tavallista ahkiopulkkaa. Siinä ei ole jarruja, muotoiltua istuinosaa tai muita hienouksia.

Entä pehmusteet, pitääkö pulkan pohjalle laittaa lampaantalja?

– Ei mitään pehmusteita, ne häiritsevät laskemista! (HäSa)

Käsillä ohjaten

Ensimmäisessä laskussa pulkka lipsahtaa radalta. Toinen lasku sujuu täydellisesti.

+ tarkka ohjattavuus

+ kääntäessä voi lykkiä samalla lisää vauhtia

– kovassa vauhdissa pulkka lähtee kurveissa käsistä

– vaikea jarruttaa

– huonot tumput kastuvat

4 porkkanaa

Jaloilla kääntäen

Pysyy kohtalaisesti radalla, mutta vauhtia kertyy tosi huonosti.

+ jaloilla on tehokas jarruttaa

– lunta lentää silmille kääntäessä

– huono ohjattavuus ja näkyvyys

– nilkkoihin menee lunta, jos on huonot ulkohousut

1 porkkana

Pulkkaa kallistamalla

Ei pysy radalla sitten millään. Pulkka laskijoineen päätyy ensimmäisessä laskussa pöpelikköön ja toisessa kaatuu kyljelleen.

+ vauhdikkain tyyli

+ sopii syöksylaskuun leveällä radalla

– äärimmäisen huono ohjattavuus

– jarrut puuttuvat kokonaan

2 porkkanaa

Kaksipäällä vapaalla tyylillä

Avustajana koelaskussa toimi Verna-Tuulian 9-vuotias veli Riku-Pekka.

+ pitkässä mäessä vauhti kiihtyy komeasti, kun pulkassa on painoa

+- ohjaaminen vaatii yhteispeliä

– takana istuva ei näe mitään

2 porkkanaa

Päivän lehti

2.4.2020