Kanta-Häme

Kohtaamisia Allegrossa

Suomalaiset ja venäläiset toimivat toisilleen satunnaisina tulkkeina kansainvälisessä Allegro-junassa. Yhteinen kieli on kuitenkin englanti.

Helsingin ja Pietarin välillä liikennöivässä Allegro-junassa tuntuu vallitsevan paikkaan sidottu yhteisöllisyys eri kansallisuuksien kesken. Sitä ei välttämättä huomaa, kun kaikki tuijottavat puhelimiaan, mutta se aktivoituu tarvittaessa. Matkustajat kokevat, että jos oma kielitaito ei riitä, aina löytyy joku, joka auttaa.

Helsingin yliopiston venäjän kääntämisen lehtori Svetlana Probirskaja on tutkinut toista vuotta ihmisten kanssakäymistä Allegrossa. Tavoitteena on selvittää, miten vuorovaikutus toimii kansainvälisessä junassa, jossa henkilökunta, matkustajat ja viranomaiset tulevat erilaisista kulttuurisista ja kielellisistä taustoista.

Idea tutkimukseen syntyi siitä, että Probirskaja oli itsekin matkustanut Allegrossa ja nähnyt monikielisen vuorovaikutuksen tilanteita. Samanaikaisesti tutkimustrendeiksi olivat nousemassa monikielisyys ja -kulttuurisuus sekä ihmisten liikkuminen.

Allegrossa yhdistyvät Probirskajan mielestä ne kaikki.

– Se on liikkuva, monikielinen tila, joka luo väliaikaisen yhteisön. Junalla on myös voimakas symbolinen arvo ajallisena ja paikallisena välitilana. Kaikista näistä syistä se on hedelmällinen tutkimuskohde.

Allegrossa matkustaa melkein 120 kansallisuuden edustajia, mutta venäläisiä ja suomalaisia on eniten. Siksi tutkimus koskee pääasiassa heitä.

Tavallisesti junamatkan arkisissa tilanteissa ei vaadita kuin pinnallista kielitaitoa. Jos kyseessä on jokin rutiineista poikkeava tilanne, esimerkiksi juna on myöhässä tai matkustusasiakirjat ovat epäkunnossa, turvaudutaan muiden kielelliseen apuun. 

Kääntämisen tutkijana Probirskajaa ovat erityisesti kiinnostaneet tilanteet, joissa tavalliset ihmiset toimivat satunnaisina tulkkeina. Tutkimusmenetelminä ovat olleet havainnointi ja haastattelut.

– Allegrolla matkustaa paljon venäläisiä, jotka asuvat tai ovat töissä Suomessa, ja toisinpäin suomalaisia, joilla on Venäjä-yhteyksiä. Nämä henkilöt osaavat usein suomea ja venäjää.

Probirskajan mukaan englanti toimii yleensä yhteisenä kielenä. Hän on kuitenkin myös havainnoinut tilanteita, joissa suomalainen yrittää puhua venäläiselle venäjää ja venäläinen yrittää vastata hänelle suomeksi.

– Se johtuu ilmeisesti kohteliaisuussyistä, Probirskaja sanoo.

Suomalaisten ja venäläisten konduktöörien kielitaitovaatimuksena on englanti. Käytännössä he osaavat jonkin verran myös toistensa kieltä. Ravintolavaunussa työskentelevät ovat vaihtelevasti venäjän-, suomen- ja vironkielisiä.

– Viranomaiset osaavat jonkin verran englantia. Joskus suomalaisten vuorossa on venäjää osaavia viranomaisia ja venäläisten vuorossa suomea osaavia.

Tutkimuksessa on haastateltu yhteensä 116 henkilöä. Probirskaja ei tee toistaiseksi enää kenttätutkimusmatkoja, vaan keskittyy keräämänsä aineiston työstämiseen. 

Probirskaja toivoo tekevänsä vielä yleistajuisen kokoavan teoksen, johon tulisi myös muiden tutkijoiden ja toimijoiden kirjoituksia suomalaisten ja venäläisten kohtaamisista.

Probirskaja on tutkinut monta vuotta ihmisten kielellisiä kohtaamisia. Vuodesta 2012 lähtien hän on selvittänyt sota-ajan käännös- ja tulkkaustoimintaa, erityisesti Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sodissa. Tämä on kannustanut häntä tutkimaan myös nykyaikaa.

– Nykyaikaan on helpompi tarttua kiinni, koska se on ”käden ulottuvilla”. Sotatilanteisiin ei pääse enää käsiksi – onneksi! – kuin rekonstruoimalla niitä muistelmien, historiallisen tutkimuksen ja arkistoaineiston perusteella, Probirskaja korostaa.

Tutkimuksesta on selvinnyt muun muassa, että suomen kielen neuvostotulkit olivat useimmiten joko suomalaista tai suomensukuista syntyperää. He valikoituivat tulkeiksi usein sattumalta suomen tai suomensukuisen kielen taitonsa perusteella.

– Karjalalla ja karjalaisilla oli sota-aikana erityisasemansa. Karjala toimi kohtaamispaikkana, ja karjalaiset olivat usein tulkkeja suomalaisten ja venäläisten välillä.