Kanta-Häme

Kohti vihreämpää tarpeenmukaisuutta

Verkatehtaalla pidetään tästä lähtien valoja päällä vain siellä, missä on myös ihmisiä.

Tavoitteena on Skapat Energian avulla nipistää jopa 200 000 euroa bruttona energiakustannuksissa 3,5 vuoden aikana.

Verkatehdas-yhtiö otti osaa joitakin vuosia sitten pilottihankkeeseen jossa tutkittiin kokousliiketoiminnan hiilijalanjälkeä.

Vaikka vesipullojen ja paperilautasten välttäminen kokouksissa onkin suositeltavaa hiilijalanjäljen pienentämiseksi, suurimmat säästöt sekä taloudessa että energiassa tehdään nimenomaan energiankulutuksen saralla.

– Pilottihankkeessa kävi ilmi, että hiilijalanjälki syntyy 98 -prosenttisesti nimenomaan energiankulutuksesta. Emme voi vaikuttaa siihen, tulevatko ihmiset Verkatehtaalle junalla vai omalla autolla, mutta se, mitä itse rakennuskiinteistön sisällä tapahtuu, on meidän käsissämme, sanoo Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor.

Energiakustannukset kuriin

Ennen yhteistyötä Skapat Energian kanssa Verkatehdas on onnistunut vähentämään energian ominaiskulutusta noin kymmenellä prosentilla. Tavoitteena on yhteistyön avulla päästä vielä toiseen kymmeneen prosenttiin.

Vekan mukaan yhteistyöhanke on kunnianhimoinen, sillä Verkatehdas on rakennusteknisesti koko maailmankin mittakaavassa huippuluokkaa.

Hänen mukaansa yleinen myytti energiansäästöstä on, että työntekijät kyyhöttävät pimeässä ja kylmässä kiinteistössä.

– Jäähdytystä tai lämmitystä ei säädetä keskiarvojen mukaan, vaan kyse on tarpeenmukaisesta energiankäytöstä. Kun ihmisiä on paikalla, tilan ilmanvaihtoa ja valaistusta lisätään. Kun ihmiset poistuvat tilasta, valot sammutetaan ja ilmanvaihtoa laitetaan pienemmälle. Eihän ruokakauppaan mentäessäkään jätetä autoa tyhjäkäymään parkkipaikalle, Skapat Energian toimitusjohtaja Tommi Vekka sanoo.

Vaikka Verkatehtaan tilanne on verrattain hyvä jo nyt, parantamisen varaa löytyy paljon. Koska koneiden tekniikka kehittyy vuosittain, tulee esimerkiksi Radiotalon jäähdytin tiensä päähän jo ensi vuonna.

– Koneen viimeistä käyttöpäivää ei kannata jäädä odottamaan, vaikka uuden laitteen kustannukset tuntuisivatkin kerralla suurilta. Näennäinen säästö maksetaan kuitenkin viimeistään lisääntyneenä energiankulutuksena, Vekka muistuttaa.

Yhteistyöstä hyötyvät myös vuokralaiset

Yhteistyön tarkoituksena on ohjata myös vuokralaisia järkevämpään energiankäyttöön. Koska esimerkiksi lämmittäminen ja jäähdyttäminen vievät eri tavalla energiaa, niitä ei Vekan mukaan koskaan pitäisi tehdä samaan aikaan.

– Toivomme pääsevämme energiansäästössä myös tuloksiin, jotta tämä ei jäisi pelkäksi isojen miesten uhoamiseksi, Vekka nauraa.

Yhteistyöstä luvataan olevan konkreettista hyötyä kuitenkin myös kiinteistön vuokralaisille. Vaikka Astor ei varsinaisia vuokranalennuksia takaakaan, muita etuja on kuitenkin näköpiirissä.

– Mikäli tavoitteisiin päästään, se näkyy ainakin jo ensi vuoden alussa vuokralaisten sähkölaskussa. Myös vuokrankorotukset eivät tässä tapauksessa olisi ajankohtaista, vaikka indeksit niitä edellyttäisivätkin, Astor lupaa. (HäSa)