Kanta-Häme

Koiranpää ja sininen peruukki eivät hämmästytä conissa

Jäätävä tuuli käy Verkatehtaan edustalla, mutta se ei estä pukeutumasta puolihameeseen ja balleriinakenkiin. Aasialaisen populaarikulttuurin ja muodin ystävillä on pukeutumisessa vain mielikuvitus rajana.

Laura Vartiainen ja Hilla Hotakainen ovat pysäyttävä näky vaaleassa ja tummassa lolita-asussaan. Lolita-tyyli ottaa vaikutteita viktoriaanisen ja barokkiajan pukeutumisesta.

Aicon kerää Hilla Hotakaiselta kiitosta, sillä monet muut conit keskittyvät lähinnä mangaan ja animeen eli japanilaisiin sarjakuviin ja animaatioihin.

Conventionilla eli conilla tarkoitetaan tapahtumaa, joka kokoaa tietystä asiasta kiinnostuneet ihmiset yhteen.

Ystävä sai Jonne Virkasen lähtemään ensimmäiseen coniinsa kahdeksan vuotta sitten. Viime vuosina hän on myös järjestänyt ohjelmaa moniin coneihin.

Virkanen oli valinnut cosplay-puvukseen Nintendon Splatoon-videopelin hahmon. Cosplaylla eli cossaamisella tarkoitetaan esimerkiksi sarjan tai pelin hahmon esittämistä.

Videopelihahmon esittämisen lisäksi Virkanen teki kyselytutkimusta.

Yksinkertainen kysymys kuului, onko rock- vai pop-musiikki parempaa. Vastauksen sai rastittaa lomakkeeseen.

Japanilaisesta kankaasta oli Jenni Jouppilan käsissä syntynyt mekko, joka pääsi Jouppilan asuksi Aiconiin. Hän saattaa arkenakin pukeutua japanilaisen katumuodin mukaisiin vaatteisiin.

– Toki täytyy pitää järki kädessä. Hameviritelmässä ei voi pyöräillä.

Jouppila on ollut kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista jo parikymmentä vuotta.

Aluksi hänen harrastuksensa keskittyi mangaan ja animeen, mutta nykyään häntä innostaa etenkin japanilainen muoti ja musiikki.

Harrastukseen suhtautuminen on muuttunut vuosien varrella.

– Aluksi yleisin ajatus oli ennen varmasti, että olemme niitä ”suurisilmäisiä, oudonnäköisiä otuksia”.

Yksi Aiconin, kuten muidenkin conien, tavallisimmista kysymyksistä kuuluu ”Saako ottaa kuvan?”. Pukuloisto tallentuu sadoille muistikorteille.

Hämeenlinnalainen tyttöviisikko kokoontuu yhteen jos toiseenkin ryhmäkuvaan erilaisten hahmojen kanssa.

– Olemme sen verran aloittelevia cossaajia, että otamme enemmän kuvia kuin mitä meistä otetaan, kertoo Erica Lounavuori.

Heidän yhteinen suosikkianimensa on nimeltään Fairy Tail. Kolme tytöistä oli myös pukeutunut sarjan hahmoiksi.

Ennen Aiconia he eivät olleet osallistuneet coneihin. Erica Lounavuori pohtii, että coneissa parasta ovat samanhenkiset ja samoista asioista kiinostuneet ihmiset.

– Sininen peruukki ei hämmästytä täällä ketään.HäSa