Kanta-Häme

Koirat tanssivat SM-kilpailuissa

Janakkalan koirakerho ry isännöi koiratanssin SM-kilpailuja sunnuntaina 21. huhtikuuta Turengin Rastikaaressa sijaitsevassa hallissaan.

Päivän aikana kilpaillaan kahdessa eri lajissa: vapaatanssissa (freestyle) ja heelwork to music’ssa joka tarkoittaa seuraamista musiikin tahdissa.

Koiratanssikilpailussa koirakko suorittaa itse tekemänsä koreografian musiikin tahdissa. Arvostelevia tuomareita on kolme, ja heidän antamiensa pisteiden keskiarvosta muodostuu koirakon tulos. Voittaja ratkeaa teknisen taitotason ja taiteellisen vaikutelman perusteella, johon kuuluu koreografian ja koirakon yhteistyön arviointi.

Koiraharrastusten väriläiskä

Koiratanssia voidaan pitää koiralajien väriläiskänä musiikkeineen ja esiintymisasuineen.

Lajin ylituomari Hannele Parviainen kuitenkin korostaa, että loppujen lopuksi kyse on tottelevaisuudesta.

– Koiratanssi ei ole mitään sirkustemppuilua, vaan vakavasti otettava laji. Itse temppujen opettaminen koiralle on usein helppoa, mutta kokonaisvaltaisen esityksen luominen haastavaa. Parhaimmillaan koiratanssiesitys on koiran ja ohjaajan saumatonta yhteistyötä yhdistettynä hyvin valmisteltuun koreografiaan ja musiikkiin. Tämänkaltainen esitys aiheuttaa katsojassaan reaktion ”voiko tuommoistakin tehdä”, Parviainen kuvailee lajia.

Koiratanssi on lajina yleisöystävällinen ja harrastuksena tasa-arvoinen.

– Koiratanssi sopii kaikenlaisille koirille omistajineen rotuun, kokoon ja ikään katsomatta. Lajissa koira on esityksen päätähti, joten ohjaajalta ei vaadita tanssimaisterin koulutusta, Parviainen nauraa.

MM-kisat Suomessa 2014

Koiratanssi hyväksyttiin Suomessa viralliseksi lajiksi vuonna 2010. Tämän jälkeen arvokilpailumenestystä on virrannut Suomeen tasaisena virtana.

Viime vuonna Suomen joukkueella oli Itävallasta tuomisinaan heelwork to music -lajin maailmanmestaruus. Vuonna 2014 koiratanssin maailmanmestaruudet ratkotaan Helsingin messukeskuksessa Maailman Voittaja -näyttelyn yhteydessä.

Janakkalan Koirakerhon isännöimässä SM-kilpailussa tullaan näkemään Suomen koiratanssihuiput.

– Lajissa on aktiivikilpailijoita noin neljäkymmentä plus satunnaiset kisaajat. Uskon, että näemme Janakkalassa kaikki Suomen huippukoirakot, Parviainen hehkuttaa.

Yleisöllä on vapaa pääsy koko perheen tapahtumaan. Kilpailu alkaa kello 11 osoitteessa Rastikaari 8. (HäSa)