fbpx
Kanta-Häme

Koko perheen ulkoilutapahtuma

Partiolippukunta Jaakon Samoojat kutsuu koko perheen syyspatikalle Renkoon sunnuntaina 20. syyskuuta.

Ulkoilutapahtumassa voi valita itselle sopivan eripituisista ja eritasoisista patikointireiteistä, joiden lähtöpaikka on Ahoisten maamiesseurantalo. Merkittyjen reittien pituudet vaihtelevat neljästä kahteenkymmeneenyhteen kilometriin.

Reittien varrella on taukopaikkoja, joissa on myytävänä pientä purtavaa. Halukkaille löytyy myös pieniä tehtäviä matkan varrelta. Maamiesseurantalolla Omasäästöpankki tarjoilee hernekeittoa.

Lapset ovat huoltajansa vastuulla koko päivän ajan. Mukaan retkelle suositellaan ottamaan säänmukaisen ulkoiluvarustuksen lisäksi istuinalusta, ruokailuvälineet ja omia eväitä tai käteistä purtavan ostamiseen.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta toimii taustayhteisönä Jaakon Samoojien lisäksi kolmelle muulle partiolippukunnalle; Liekkitytöille, Kaskenkaatajille ja Nummen eränkävijöille.

UlkoilemaanKoko perheen syyspatikka 20.9. Rengossa klo 9–15.

Menot