Kanta-Häme

Koko Suomen Tiilaaksosta tulikin velkakuoppa

Hämeenlinnan seudun golfyhtiöistä Linna Golf painii pahojen velkojen alla. Aulanko Golfin ja Tawast Golf & Country Clubin velat ovat puolet liikevaihdosta.
 
Seudulle rakennettiin 2000-luvulla neljä uutta golfkenttää. Hämeenlinnassa oli ennestään kaksi golfkenttää. Suomen Tiilaaksona markkinoidusta golfalueesta tuli velkakuoppa.
 
– Kenttiä saattaa olla jo liikaa, sanoo Linna Golfin hallituksen jäsen Mika Walkamo, joka on toinen Vanajanlinna Oy:n yrittäjistä ja golfyhtiön perustaja.
 
Golfkenttiä on ympäri Suomen niin paljon, että niiden osakkeita suorastaan lahjoitetaan pois. Kun myy halvalla osakkeensa ja pelaa niin sanotulla Green Feellä, välttää kalliit yhtiövastikkeet. Linna Golfin osakkeita myytiin yleisölle 12 500 euron kappalehintaan vuonna 2004.
 
– Edellisen laman aikana 1990-luvulla kävi aivan samalla tavalla, Mika Walkamo sanoo halpamyynnistä.
 
Hän muistuttaa, että golf on ainoa urheilulaji, jossa harrastajat rakentavat omat kenttänsä. Golf on myös ainoa laji, jossa osakkeita on ostettu mielessä sijoitus.
 
Heikki Veteläinen, joka omistaa useiden kenttien osakkeita, myy Linna Golfin osaketta netissä 100 eurolla.
 
– Koen, että golfosakkeen omistaminen on erinomainen tapa hallita kenttiä ja harrastaa lajia.
 
Hän uskoo, että osakkeiden arvostus kasvaa, kun omistajien etuja kasvatetaan koko ajan ja kenttäyhteistyön avulla annetaan mahdollisuus pelata muillakin Hämeenlinnan kentillä. Hänen mukaansa näin on myös tehty.
 
Walkamo arvioi, että nykyisen tilanteen takana on golfliiton päätös eriyttää pelaaminen ja kenttien omistus. Kaikki eivät halua sitoutua yhteen kenttään.
 
Golfharrastus kasvoi Suomessa pitkään. Veteläinen toteaa, että pitkästä aikaa harrastajien määrä ei ole enää kasvanut.
 
– Hyvinä aikoina uskottiin, että ihmisillä olisi enemmän mahdollisuuksia golfin pelaamiseen.
 
Walkamo pitää heikkoa taloudellista tilannetta yhtenä syynä golfyhtiöiden tilanteeseen. Ilmiö on maan laajuinen.
 
Vanajanlinnan kylkeen rakennettu Linna Golf on yksi Suomen hienoimmista ja kalleimmista golfkentistä. Onko se liian hieno?
 
– Vaikea sanoa, sillä en ole ennustaja. Vanajanlinna on olotilana sellainen, että tällainen kenttä sopi sille, Walkamo sanoo.
 
Walkamo myöntää, että golfkentän rakentamisessa epäonnistuttiin sikäli, että valitukset myöhästyttivät osakkeiden myyntiä kaksi vuotta. Kytäjä ja Aulanko Golf tulivat samoille markkinoille.
 
– Golfyhtiö on kuin taloyhtiö. Sillä menee hyvin, kun kaikki osakkeet on myyty ja niistä maksetaan vastikkeet. Meillä on 400 osakasta, kun osakkaita olisi hyvä olla 700.
 
Linna Golf kerää tällä kaudella 1995 euroa erilaisia vastikkeita kunkin osakkeen omistajalta. Yhtiötä saneerataan myymällä osa klubitalosta vakuutusyhtiölle, joka vuokraa tilat takaisin Linna Golfille ja Vanajanlinna-yhtiölle.
 
– Linna Golfin myönteinen kehitys nostaa osakkeen arvoa. Taidan ottaa osakkeen pois myynnistä, Veteläinen sanoo. HäSa