Kanta-Häme

Kokoomus purnaa hajautuksesta

Hajautettu pysäköintiratkaisu Hämeenlinnan keskustaan on kaupunginhallituksen enemmistön mieleen. Kokoomuksen edustajat jäivät äänestyksessä yksin toriparkin kannalle.

Äänestystulos oli 8-3 Anna-Kaisa Häppölän (sd.) esittämän hajautetun ratkaisun puolesta. Hajautettu, vaiheittainen pysäköintiratkaisu oli myös yhdyskuntalautakunnan enemmistön päätös. Asia tulee vielä valtuuston käsittelyyn parin viikon kuluttua.

Pysäköinnin hajauttaminen tarkoittaa ensivaiheessa pysäköintilaitoksen suunnittelua linja-autoaseman alueelle. Paikka ei ole vielä tarkemmin tiedossa.

Jos tarvetta ilmenee, myöhemmin harkitaan Kaivoparkin kakkososan rakentamista nykyisen pysäköintitalon eteläpuolelle.

Kaupunginhallituksessa vähemmistöön jääneet kokoomuslaiset, puheenjohtaja Sari Rautio, Juha Kallioinen ja Vesa Kaloinen jättivät eriävän mielipiteen, jossa perustellaan laajasti toriparkin tarpeellisuutta.

Keskustan pysäköintiratkaisu on kokoomuslaisten mukaan keskustan kehittämisen avainratkaisu, jossa linjataan koko keskustan tulevaisuus. Pysäköinti on väline, eikä päämäärä.

Edelleen kokoomuslaiset painottavat, että investointien edellytyksenä on pysäköintiratkaisu siten, että mahdollistetaan velvoitepysäköinnin lisäksi asiakaspysäköinti, samassa yhteydessä.

Heidän mukaansa keskitetty pysäköintiratkaisu vähentää ajoneuvoliikennettä kaduilla ja mahdollistaa kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen palvelujen kehittämisen.

He myös muistuttavat, että esimerkiksi Lahdessa lukuisissa muissa kaupungeissa pysäköintilaitos on toiminut veturina, joka on käynnistänyt ydinkeskustassa ja jopa sen ulkopuolella uusia rakennushankkeita ripeään tahtiin.

Aiempien selvitysten mukaan yksityiset sijoittajat ovat Hämeenlinnassa kiinnostuneita sijoittamaan toriparkkiin, mutta ei muihin vaihtoehtoihin.

Kokoomuslaisten mielestä on järjetöntä jättää tekemättä selvitys halukkuudesta sijoittaa toriparkkiin. Häsa

Päivän lehti

1.4.2020