Kanta-Häme Hämeenlinna

Kokoomus vastustaa Hämeenlinnan veroprosentin nostamista ja vaatii rakenteellisia uudistuksia

Kokoomuksen Hämeenlinnan kunnallisjärjestön mukaan kaupungin veroprosentin nosto iskisi erityisesti pienituloisiin. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kokoomuksen Hämeenlinnan kunnallisjärjestö ilmoittaa vastustavansa sitä, että kaupunki nostaisi kunnallisveroprosenttia vuoden 2020 talousarvion käsittelyssä.

Järjestö katsoo, että hämeenlinnalaisten verorasitus ”on nyt jo turhankin ankara”, ottaen huomioon myös kaupungin koko.

Hämeenlinnan nykyinen veroprosentti on 20,75. Ensi vuoden budjetin valmistelussa on ollut esillä mahdollinen 0,25 prosenttiyksikön korotus, mikä tuottaisi noin kolme miljoonaa euroa.

Kaupungin ensi vuoden budjettiin liittyy kunnallisjärjestön mukaan poikkeuksellisen laajoja epävarmuustekijöitä.

Se kuitenkin muistuttaa, että valtionosuuksien tiedetään kasvavan ja verotulot noussevat kiky-leikkausten päättyessä.

– Emme tahdo veronkorotuksia varmuuden vuoksi, linjaa tiedotteessa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Ahonen.

Verotuksen pitäminen mahdollisimman kohtuullisena on Ahosen mukaan kaupungin vetovoiman kannalta hyvin tärkeää.

Kunnallisverotus myös iskee erityisen ankarasti pienituloisiin palkansaajiin ja eläkeläisiin, kokoomus näkee.

Ahonen sanoo, että ensin pitää ottaa työpöydälle rakenteelliset uudistukset esimerkiksi lastensuojelussa, terveydenhoidossa, ja päivähoidon palvelusetelin täysimittaisessa hyödyntämisessä.HÄSA