Kanta-Häme

Koleat kesäkelit saavat kassakoneen kilisemään

– Jos ulkona on lämpöasteita 25:stä ylöspäin, niin kyllä myymälässä on silloin selvästi rauhallisempaa, Hämeenlinnan Suomalaisen Kirjakaupan myymälävastaava Katja Parkkinen toteaa.

Vaikka alkukesän arktiset säät on otettu esimerkiksi jäätelökioski- ja terassiyrittäjien keskuudessa nuivasti vastaan, riittää paljon myös sellaisia toimialoja, joilla normaalia kylmempi keli vauhdittaa kassavirtaa.

Elokuvateattereissa, sisäliikuntapaikoissa ja kylpylöissä huonoja säitä ei jakseta liiemmin harmitella. Myös kirjakaupan ovi käy tiheään, kun aurinko ei paista.

– Vaikka keli ei suosisi ulkoilua, niin ihmiset kaipaavat silti lomatekemistä esimerkiksi mökille tai kotiin. Lapsille menee paljon palapelejä sekä puuhakirjoja. Vanhemmille kelpaavat varsinkin pokkarit, minkä lisäksi aikuisten värityskirjat tuntuvat nyt olevan kova hitti.

Parkkisen mukaan kirjakaupan kävijämääriin sää vaikuttaa eniten alkukesästä.

– Kun koulut alkavat ja opiskelijat palaavat kaupunkiin, niin kelien vaikutus ei enää niin näy, mutta alkukesästä eron kyllä huomaa.

Kylmä sää on pitänyt myös järvivedet viileinä, mikä on ajoittain saanut monet uimarannat kumisemaan tyhjyyttään. Sen sijaan vedellistä lämpöä on lähdetty hakemaan hieman trooppisemmista olosuhteista.

– Viileät uimavedet ovat vaikuttaneet niin, että kylpylässä kävijämäärät ovat selvästi parempia kuin viime kesänä. Myös hotellipuolella on mennyt hieman paremmin viime suveen verrattuna, Rantasipi Aulangon hotellinjohtaja Marco Sylvelin kertoo.

Vaikka viileät ilmat näkyvät lisääntyneinä asiakasvirtoina, Sylvelin toivoo silti kelien äityvän lämpimämmiksi loppukesää kohti mentäessä.

– Sään vaikutus on kaksipiippuinen juttu, koska esimerkiksi terassi- ja grillitoiminta sekä ohjelmalliset illanvietot kärsivät, jos ilmat ovat kylmiä.

Lämpömittarin alhaiset lukemat ovat saaneet monet lomalaiset hyppimään seinille, mutta moni on niille myös kiivennyt sadetta pakoon. Hämeenlinnan Kiipeilykeskus Hänkin yrittäjä Ville Mäkinen kertoo, että kahteen edelliskesään verrattuna asiakasmäärät ovat kasvaneet noin 30–40 prosenttia.

– Viime kesänä oli niin lämmintä, että silloin saattoi olla päiviä, jolloin asiakkaita ei välttämättä ollut kuin muutama. Nyt on kuitenkin ollut selvästi pirteämpää, vaikka tietenkään kesällä väkeä ei käy niin paljoa kuin muina vuodenaikoina. Yrittäjän näkökulmasta katsottuna kylmä alkukesä ei ole ollut lainkaan huono juttu.

Elokuvateattereitakaan suomalainen kesäsää ei ole liiemmin haitannut. Hämeenlinnan lisäksi Lapualla ja Seinäjoella toimivan Bio Marilynin toimitusjohtaja Reijo Aho kertoo, että katsojia piisaa myös koiranilmoilla.

– Totta kai ilmat vaikuttavat. Sadepäivinä esimerkiksi perheiden voi olla vaikeaa keksiä tekemistä, niin silloin lähdetään elokuviin. Hellepäivinä sään vaikutuksen huomaa myös heti.

Ahon mukaan säätä enemmän yleisömääriin vaikuttavat silti valkokankailla näkyvät elokuvat.

– Elokuva kestää kuitenkin loppujen lopuksi vain sen pari tuntia, eli kyllä yleisö löytää päivästään sen ajan, jos tarjonta on tarpeeksi kiinnostavaa. Megahitit vetävät aina väkeä, oli keli mikä tahansa. HÄSA

Menot