Kanta-Häme

Kolmannen polven hauturi

Entisen kampaamon lattiaa peittävät neutraalinsävyiset matot. Seinätauluun on maalattu Mierolan silta.

Parolantien ja Kinnalantien kulmassa sijaitsevaa liiketilaa jakavat valkoiset verhot, ja niiden takana lepää aika kokoelma puuta – siinä on rivistö hongasta, tammesta ja tervalepästä rakennettuja hauta-arkkuja.

Paikka on uusi Hattulan Hautaustoimisto, ja sen omistaa kolmannen sukupolven hautausyrittäjä Sofia Prami, 21.

Nuori yrittäjä kertoo, että koristeellisemmalle ihmiselle valitaan usein koristeellisempi verhoilu ja vekitys ja käsityöihmiselle esimerkiksi pitsipellavaa.

Hän kertoo myös, että nykyään suurin osa vainajista tuhkataan. Siihen tarkoitukseen liikkeestä löytyy muun muassa vaahterasta, saarnista, männystä, koivusta ja kirsikkapuusta käsityönä valmistettuja uurnia.

Hakee vainajia viikoittain

Ennen oman liikkeen perustamista Prami on ollut töissä vanhempiensa toimistossa Hämeenlinnan keskustassa reilut kaksi vuotta täysipäiväisesti.

Reilut kaksi vuotta sitten hän oli myös ensimmäisen kerran mukana vainajan kuljetuksessa. Tämä haettiin Hämeenlinnan terveyskeskukselta.

– Se oli etukäteen vähän pelottavaa, koska en ollut ikinä ennen nähnyt vainajaa. Mutta pelko hälveni, kun huomasin, että vainaja on levollisen ja nukkuvan näköinen.

Sen jälkeen Prami on ollut kuljetuksilla melkein joka viikko. Myös Pramin poikaystävä auttaa nykyään kuljetuksissa.

– Monia yllättää se, että hautaustoimiston työntekijät ovat tekemisissä vainajien kanssa, mikä on ihan itsestäänselvyys, Prami kertoo

Kuljetuksessa vainaja haetaan sairaalasta, ja hänet sijataan arkkuun ja puetaan. Sen jälkeen omaiset saavat viettää halutessaan hetken vainajan kanssa, minkä noin puolet tekee.

Yleensä ihmiset reagoivat vainajaan rauhallisesti, sillä vainajat ovat yleensä iäkkäämpiä ihmisiä, ja kuolema on ollut luonnollinen.

Yhden kerran Prami on ollut mukana nuoren ihmisen kuljetuksessa.

– Vaikka isä on tehnyt kauan tätä työtä, on sellainen hänellekin aina paha pala.

Ei osaa ajatella muita töitä

Sofia Pramin isovanhemmat ostivat Hämeenlinnan vanhan hautaustoimiston Kasarmikadulta jo 1960-luvulla. Pramin isälle se siirtyi 1990-luvun taitteessa. Isän enokin on hauturi.

Muistotilaisuuksia on ollut joka viikonloppu. Prami muistaa, että oli jo niin pienenä halukas tekemään muistotilaisuuksissa töitä, että äiti vielä päästänyt salin puolelle.

Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että Prami on perinyt ammatin ja sen salat.

– En oikein osaa ajatella, että olisin missään muuallakaan. Tähän on jotenkin niin kasvanut, hän kertoo.

Vakavaa hommaa

Prami vaikuttaa ikäisekseen poikkeuksellisen vakaalta. Siihen voi vaikuttaa myös se, että hän on vakavalla alalla.

Tavat ja kunniotus on tarkoitus välittää myös Pramin omille tuleville lapsille.

Huumoria työssä ei juuri saa olla.

– Joskus omaiset kyllä heittävät sellaista läppää, joka vähän meinaisi naurattaa, muttei tiedä onko törkeää nauraa, Prami kertoo. (HäSa)