Kanta-Häme

Kolme ehdokasta Hattulan kirkkoherraksi

Kirkkoherranvaali lähestyy Hattulassa. Ennakkoäänestys alkaa maanantaina, ja varsinainen vaalipäivä on 2. lokakuuta.

Ehdokkaita on kolme. Ensimmäisellä vaalisijalla on Janakkalan kappalainen Juha Koivulahti, toisella sijalla Pellon kirkkoherra Mikko Pelkonen ja kolmannella Hattulan vt. kirkkoherra Virpi Järvinen.

Vaalisijoista on päättänyt Tampereen tuomiokapituli haastattelujen ja arviointien perusteella. Arvioissa on otettu huomioon viran tarpeet ja seurakunnan esittämät vaatimukset. Vaalissa kaikki ehdokkaat ovat kuitenkin samanarvoiset eli vaalisija ei sinänsä vaikuta tulokseen. Äänimäärä ratkaisee.

Äänioikeutettuja ovat 18 vuotta täyttäneet Hattulan seurakunnan jäsenet.

Ehdokkaat on esitelty ja haastateltu Hattulan seurakunnan nettisivuilla. Oheiset haastattelut on koostettu niistä.

Ehdokkailta on kysytty: 1) Miksi olet hakenut Hattulan kirkkoherran virkaa? 2) Elämäsi käännekohdat? 3) Suhtautumisesi sukupuolineutraaliin avioliittolakiin? 4) Sinulle läheinen herätysliike? 5) Seurakuntien talouteen kohdistuu paineita – mistä luopuisit ensimmäisenä?

Juha Koivulahti

47-vuotias teologian maisteri Janakkalasta.

Muu koulutus: nuorisotyönohjaaja 1995, pastoraalitutkinto 2008, seurakuntatyön johtamisen tutkinto 2009.

Ura: Hyvinkään seurakuntapastori 2000–2008, Hyvinkään kappalainen 2008–2009, Panssariprikaatin sotilaspastori 2010–2012, Janakkalan kappalainen 2012–, Lopen vs. kirkkoherra 2016.

Perhe: vaimo, kaksi lasta edellisestä avioliitosta.

1) Tahdosta palvella hienoa seurakuntaa ja kehittää sitä tulevaan. Hattula on entuudestaan tuttu, sillä olen toiminut PSPR:n sotilaspastorina.

2) Hengellinen herääminen kaksikymmentäviisi vuotta sitten, avioliiton solmimiset, lasteni syntymät, pappisvihkimys ja vaalisija tässä vaalissa. Tärkeitä kasvunpaikkoja ovat olleet myös elämänkriisit, esimerkiksi isäni menehtyminen syöpään, oma syöpäsairauteni, josta sain parantua, avioero ja perheen hajoaminen.

3) Edustan näkemystä, että avioliitto on Raamatun luomisjärjestyksen mukainen miehen ja naisen välinen liitto. Voisiko kirkko pitää tästä kiinni ja samalla olla koti myös homoseksuaaleille?

4) Koen Suomen Raamattuopiston edustaman luterilaisen herätyskristillisyyden itselleni läheiseksi. Paappani oli evankelinen, ja koen tiettyä sielunsympatiaa sitä liikettä kohtaan. Kirkkomme kaikki herätysliikkeet ovat rikastuttaneet kirkkoamme.

5) Niistä kiinteistöistä, joista voi luopua, ja mahdollisesti niistä toiminnoista, jotka eivät kuulu kirkon perustehtäviin. Tulevaisuudessa henkilöstöä jouduttaneen vähentämään.

Mikko Pelkonen

44-vuotias teologian maisteri Pellosta.

Muu koulutus: pastoraalitutkinto 2002, seurakuntatyön johtamisen tutkinto 2003.

Ura: Helsingin Paavalin seurakunnan seurakuntapastori 1999, Pellon seurakuntapastori 1999–2004, Pellon kirkkoherra 2004–.

Perhe: vaimo ja neljä lasta.

1) Olen toiminut Pellon seurakunnan kirkkoherrana kaksitoista vuotta. Toivon voivani löytää uusia haasteita isommasta seurakunnasta. Haluan tarjota uusia mahdollisuuksia myös lapsilleni ja puolisolleni.

2) Kaste, rippikoulu, avioliiton solmiminen ja lasten syntymät. Muutot Kiimingistä Hyvinkäälle, Helsinkiin ja Pelloon. Vaihto-oppilasvuosi Sveitsissä. Pappisvihkimys ja kirkkoherranvirkaan astuminen.

3) Samaa sukupuolta olevien kumppaneiden mahdollisesta vihkimisestä tai siunaamisesta päättää kirkolliskokous ja piispat, ja toivon, että siinä kaikki papit noudattaisivat yhteistä linjaa.

4) Kotoani löytyy lestadiolaisen herätysliikkeen juuret, mutta en ole minkään liikkeen jäsen. Arvostan kaikkia rakentavasti toimivia herätysliikkeitä.

5) Turhista tukitoimista, ehkä kiinteistöistä.

Virpi Järvinen

60-vuotias teologian maisteri Pälkäneeltä.

Muu koulutus: pastoraalitutkinto 2009, seurakuntatyön johtamisen tutkinto 2011.

Ura: Vilppulan seurakuntapastori 2006, Hattulan seurakuntapastori 2006–2014, Hattulan kappalainen 2014–, Hattulan vt. kirkkoherra 2015–.

Perhe: aviomies, seitsemän lasta, kuusi lastenlasta.

1) Hattulan seurakunta on tullut läheiseksi kymmenen vuoden aikana. Haluaisin olla saattamassa meneillään olevat vaativat projektit maaliin ja olla kehittämässä seurakuntaelämää.

2) Seurakuntayhteyden löytäminen rippikoulun jälkeen. Avioliiton solmiminen, ensimmäisen lapsen syntymä 1981 ja ensimmäisen lapsenlapsen syntymä 2005. Tutkinnon suorittaminen 1981 ja pappisvihkimys 2006.

3) Avioliittolain muutos ei muuta kirkon oppia avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona eikä vaikuta papin oikeuteen vihkiä kirkolliseen avioliittoon.

4) Edustan tavallista kirkkouskovaista eli maltillista luterilaista Raamatun tulkintaa. Olen saanut uskooni rakennusaineita kaikista kirkkomme suurista herätysliikkeistä.

5) Kiinteistöjen tilanne tulee arvioida tarkkaan. Etenisin ajatuksella toiminta edellä paikat kuntoon.

Kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys järjestetään kahdessa paikassa: kirkkoherranvirastossa Pappilanniemessä ensi viikolla 26.9.–30.9. kello 9–18 ja Juteinitalon kahviossa ke 28.9. kello 10–14 ja to 29.9. kello 14–18.Varsinaisena vaalipäivänä su 2.10. äänestetään Hattulan kirkossa kello 11.30–18.