Kanta-Häme

Kolme viikkoa epämukavuusalueella

Ilari Hakamäki, 50 nauraa vähän hermostunutta naurua ja näyttää työkavereiltaan saamaa synttärikakkua. Kakun päällä on massasta muovailtu ihminen, jonka maha on auki. Vatsalaukun kimpussa maiskuttelee kaksi jääkarhua.

Hakamäkeä naurattaa. Hirtehinen huumori uppoaa häneen, mutta nyt ollaan myös jännän äärellä. Hakamäki aloittaa tänään hiihtovaelluksen arktisissa olosuhteissa Huippuvuorilla. Siellä on myös jääkarhuja.

Reissua Hakamäki on myssytellyt puolitoista vuotta. Mukaansa hän sai puhuttua hattulalaisen Jarmo Alenin, 59. Miehet edustavat retkikunnassa hämeenlinnalaista Tawastia Expeditionia, joka muistetaan muun muassa Mont Blancin kiipeilyreissusta pari vuotta sitten.

Tällä kertaa miehet matkaavat kolme viikkoa yhdeksänhenkisessä Avotuntureiden retkikunnassa.

Takana on ”hirveä” tankkaus. Se on tarkoittanut paljon rasvaista ruokaa ja suklaata.

– Rasvaa pitää saada mahdollisimman paljon. Reissussa kulutamme noin 5000–6000 kilokaloria päivässä.

Hakamäki ja Alen arvelevatkin tulevansa kolmen viikon kuluttua kotiin ”rantakunnossa” eli noin 5–6 kiloa kevyempinä kuin lähtiessään.

– Tosin voi sinne hauiksetkin jäädä, Alén leukailee.

Hakamäki on haaveillut Huippuvuorille lähdöstä 1990-lopulta lähtien. Hän on harrastanut erityisesti kiipeilyä erilaisissa olosuhteissa. Hiihtovaelluksessa miellyttää kuitenkin erilaisuus.

– Kavereiden mielestä kiipeily on seksikkäämpää kuin hiihto, mutta ajattelin, että olen terve ja nyt olisi hetki toteuttaa tämä. Hiihtovaelluksella tulee myös poistuttua mukavuusalueelta. Kiipeillessä pääsee aina nopeasti sivistyksen pariin, jo illaksi oluelle. Nyt olemme kolme viikkoa omilla eväillä samoissa kalsareissa peseytymättä.

Alen taas on hiihtänyt jo pidemmän aikaa. Ensin hän innostui vapaalaskusta, iän karttuessa myös loivemmat laskut ovat olleet mieleen.

Viime talvena Hakamäki ja Alen testasivat hiihtovaellusta Karoliinireitillä Norjassa ja Ruotsissa ja pitivät siitä sekä ankarista olosuhteista.

– Täytyy olla kaveri, johon voi luottaa ja jonka kanssa pystyy jakamaan samat äänet ja hajut kolme viikkoa samassa teltassa, Hakamäki kertoo.

Miehet ovat treenanneet matkaa varten sauvakävelemällä ja hiihtämällä. He ovat tehneet myös viikonlopun vaelluksen Päijänteelle, missä testasivat välineitään. Myös ampumista on pitänyt harjoitella jääkarhujen varalle.

Päivittäin retkikunta hiihtää noin 7–8 tuntia, jonka jälkeen yövytään teltoissa.

Hiihtovaelluksella ei ole demokratiaa. Retkikuntaa johtaa ”Korpijaakko” eli Jaakko Heikka, joka määrää, mitä tehdään.

Jarmo Alén kertoo, että esimerkiksi leiri pitää päivittäin pystyttää hyvissä ajoin. Samoin myrskyn osuessa kohdalle teltat on saatava kokoon nopeasti.

– Jos on liian väsynyt ja voimaton, toimenpiteet hidastuvat, samoin arviointi. Sen vuoksi on hyvä, että retkikuntaa johtaa kokenut johtaja, joka osaa arvioida tilanteen.

Öiksi telttojen ympärille viritetään lanka, joka hälyttää, jos jääkarhu tulee siitä läpi. Pahimmilla jääkarhualueilla on myös ympäri vuorokauden vartiovuorot.

Vaikka jääkarhuista on paljon varoiteltu ja niihin on varauduttu, molemmat toivovat näkevänsä jääkarhun omassa elinympäristössään.

– Välttämättä enää 30 vuoden kuluttua jääkarhuja ei ole. Samoin myös Huippuvuorilla oleminen muuttuu, kun jäätiköt sulavat. Se on huolestuttavaa, Hakamäki pohtii

Alunperin reitin piti kulkea vuonon yli Pyramiden-kaupunkiin, mutta parhaillaan jäätilanne on huonoin vuosikymmeniin, eikä ole takuita, että jäällä voi hiihtää. Vasta matkalla selviää, päästäänkö yli vai pitääkö vaihtaa reittiä. HÄSA