Kanta-Häme

Kolmen auton peräänajo 10-tiellä

Valtatiellä 10 tapahtui keskiviikkona ennen kello neljää iltapäivällä peräänajo rautatiesillalla lähellä Katuman liikenneympyrää.

Kolarissa oli osallisena kolme Lahden suuntaan matkalla ollutta henkilöautoa, joista viimeistä ajanutta noin 45-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kolmesta autosta ensimmäisen kuljettaja oli jarruttanut nähdessään edessä ajavan auton jarruttavan. Tämän perässä tulleen auton kuljettaja ehti reagoida, ja jarrutti myös.

Kolmannen auton kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa, vaan ajoi keskimmäisen auton perään. Törmäyksessä kaikki kolme autoa vaurioituivat, ja ne hinattiin pois paikalta.

Keskimmäisen auton kuljettaja kärsi kivusta jaloissa, käsissä ja niskassa, ja hänet toimitettiin sairaalaan. Myös perään ajaneessa kolmannessa autossa olleet nainen ja lapsi vietiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan tarkastukseen. (HäSa)