Kanta-Häme

Kolumni: Kulttuuri kaipaa avoimuutta ja keskustelua

Hämeenlinnan kaupunki laatii ennätyksellisen tiukan budjetin vuodelle 2017. Tilaajajohtaja Markku Rimpelä on ehdottanut, että juustohöyläperiaatteen sijasta pitäisi miettiä, mitä toimintoja halutaan pitää ja mistä voidaan luopua.

Teimme juttua kaupunginhallituksen esityslistasta tällä viikolla. Kysyimme elämänlaatulautakunnan säästölistasta Markku Rimpelältä. Hän kysyi vastakysymyksen, mistä olemme tiedot saaneet. Samaan syssyyn hän myös toivoi, ettei asiasta kirjoitettaisi mitään ennen kuin lautakunnan jäsenet saavat tiedot.

Kyse oli kaupungin julkisesta asiakirjasta! Pykälän sisällöstä ei halunnut kertoa mitään asiat valmistellut projektipäällikkö Antti Vihinen. Hän siirsi tiedotusvastuun esimiehelleen.

Rimpelän ehdotus kaupunginhallituksen pöydälle jääneessä paperissa on, että kaupungin orkesteritoimintaostoista saataisiin vajaan 300 000 euron säästö. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, ettei kaupunki osta orkesteritoimintaa yhtään mistään.

Joku voisi puhua kulttuuriskandaalista. Silti maakuntalehden pitäisi olla ihan hiljaa aikana, jolloin puhutaan avoimesta ja läpinäkyvästä päätöksenteosta.

Lautakuntien tehtävä on antaa suuntaviivat sille, millä painotuksilla virkamiehet asioita valmistelevat. Hämeenlinnassa näyttää siltä, että virkamiehet tekevät päätökset ja lautakunnat toimivat leimasimina.

Hämeenlinna mainostaa olevansa ”aito kulttuurikaupunki”. Se on jopa mainittu kaupungin visiossa.

Jostain kumman syystä Hämeenlinnan kulttuurielämässä on kuohunut parin viime vuoden ajan. Mikään salaisuus ei ole, että henkilökemiat eivät kohtaa kaikilla kaupungin kulttuurivaikuttajilla. Tämä taas on johtanut siihen, ettei ole yhteistä suuntaa, visiota.

Tilaajajohtaja Markku Rimpelä pohti haastattelussa (17.5.), että pitää miettiä, mitä kaupunkilaiset haluavat. Hän asetti esimerkinomaisesti vastakkain klassisen musiikin ja teatterin.

On totta, että on hyvä kysyä kaupunkilaisilta mitä he haluavat, mutta vastauksia on yhtä monta kuin on kaupunkilaisia. Sivistyksen mitta on myös se, että kaupungissa on monialaista ja moniäänistä kulttuuria tarjolla. Jos kaikkea mitataan vain kävijämäärillä, meillä ei ole kohta muuta kuin stand upia ja sillanpäitä, yhtään näitä taidemuotoja moittimatta.

Hämeenlinnassa tehtiin kaupunginjohtaja Tapani Hellsténin ja kulttuurin tilaajapäällikön Timo Koivun aikana vuosikausien työ Sibeliuksen juhlavuoden eteen. Sitä valmisteltiin ja siihen valmistauduttiin vuosia.

Nyt muun muassa koko tämä työ ollaan heittämässä roskiin, sillä eihän Sibeliuksen syntymäkaupunki ole kulttuurikaupunki ilman klassista musiikkia.

Jos nyt tuhotaan kaupungista klassinen musiikki, heitetään samalla romukoppaan myös imago Sibeliuksen syntymäkaupunkina. Hukkaan heitettyä ei eheänä palauteta ehkä koskaan.

Se olisi sääli, sillä seuraava iso juhlavuosi – Suomia 100 vuotta – on ovella.

Toivoisi, että Hämeenlinnan kulttuuriväki ja päättäjät löytäisivät yhteisen suunnan ja sivistyksen. Mielellään mahdollisimman nopeasti.