Kanta-Häme

Komisario Iivari toivoo joululahjaksi välittämistä

Kanta-Hämeen poliisilaitoksen komisario Ilkka IIvari toivoo joululahjaksi välinpitämättömyyden vähentymistä.

– Lopetettaisiin se eurojen perässä juokseminen ja alettaisiin välittää, Iivari miettii.

Tämän vuoden pettymys Iivarille on ammattinsa puolesta ollut, että henkirikosten määrä on Kanta-Hämeessä kasvanut.

– Sekä onnistuneiden rikosten että yritysten määrä. Se kertoo mielestäni ihan vain siitä, että meillä on paljon ihmisiä, jotka ovat tipahtaneet yhteiskunnan rattaista.

– Ilahduttavaa sen sijaan on se, että alueen kodit ovat saaneet olla rauhassa eli meidän alueella ei koettu edellisvuoden tapaista murtoaaltoa, Iivari sanoo.

Alla on komisario Iivarin joulutervehdys – tällä kertaa haikuina:

Joulumieli tuo
raitis lapselle anna
Kirkasna mieli
 
Rauha ratissa
Selvä pää joulun teillä
Kutsu ei piennar

 

 
Kukkiva sopu
riidaton jouluaika
Sinut palkitsee
 
Joulusaunassa
itseäsi lyödä voit
Rauha toiselle

 

 
Sinä välität
Lahja elon autuuden
ei kurjistuta

 

 
Silmä katsoo sua
Sydämeen vie tuulahdus
kietovan onnen
 
Joulun tarkoitus
Jää kiire kuutamolle
Jaa tähden ilo
 
Hyvää joulua
Rauhaisaa uutta vuotta
Sinulle toivon!

Komisario Ilkka IIvari