Kanta-Häme Kolumnit

Kommentti: Haloo ja herätys, pääratalaiset – Peli jatkuu jo!

Viki Salonen

Kun pääradan edunvalvojat joutuvat taistelemaan muutaman miljoonan euron suunnittelurahoista, ollaan Turun tunnin junalle puliveivaamassa vaivihkaa sataa miljoonaa euroa – pääradan parantamisen kustannuksella. Ilman Sipilän hallituksen järjetöntä eroa tämä välistäveto olisi luultavasti jo ehditty tehdä. Nyt se on vielä estettävissä.

Huomio, haloo ja herätys, kaikki uudet ja vanhat kansanedustajat ja muut päärata-aktiivit! Peli jatkuu jo!

 

Ratahankkeiden järjestykseen isketään kiinni heti hallitusneuvotteluissa. Ympäripyöreän “kaikkia raidehankkeita pitää tukea” -jokeltelun aika on lopullisesti ohi. Joka ainoan kansanedustajan on hallittava suuriin ratahankkeisiin ja niiden osiin liittyvä asiakokonaisuus ja myös pantava itsensä likoon asiansa puolesta.

Näin vanhana turkulaisenakin on pakko myöntää, että Turun radan suosiminen on mennyt jo naurettavuuden puolelle. Matkustajamäärien ja muiden faktojen valossa Turun tunnin juna on huomattavasti vähäpätöisempi hanke kuin pääradan parantaminen. Siitä huolimatta sitä pusketaan kulissien takana eteenpäin apinan raivolla.

Jos turkulainen Petteri Orpo (kok.) jatkaa valtiovarainministerinä, liikenneministerin soisi tulevan tasapainon vuoksi vaikka Tampereelta.

 

Lue myös: Päärata uhkaa jäädä nyt Espoon radan jalkoihin – Sadan miljoonan euron välistäveto tukisi Turun tunnin junaa

Asiasanat