Kanta-Häme

Kompastuminenkin voi johtaa kuolemaan

Vaikka raudoitteen lävistämä rintakehä kuuluukin työmaalla vatsallaan makaavalle muovinukelle, tapahtunut karmii selkäpiitä.

Näkymä imitoi nimittäin todellisuutta.

– Yleisimmät syyt työtapaturmiin johtuvat kompastelusta ja liukastumisista. Ei tarvitse pudota edes korkealta päästäkseen hengestään, sanoo Ruduksen turvallisuuspäällikkö Kari Lohva.

Kyse on asenteesta

Suomalaiset ovat tapaturma-altista kansaa. Tapaturmavakuutusten liiton (TVL) tilastoinnin mukaan vuositasolla rakennustyömaalla sattuu onnettomuus lähes joka toinen päivä. Kymmenkunta onnettomuuksista johtaa kuolemaan.

Kari Lohva uskoo, että synkkiä tilastoja voisi oikaista asennemuutoksella. Hänen mielestään rakennusalalla vallitsee äijäkulttuuri.

– Jos vaikkapa suojalasit eivät ole ihan välittömässä läheisyydessä, ei Suomi-poika ihan helposti keskeytä työntekoa ja lähde niitä hakemaan. Moni ottaa tietoisen riskin ja söhrää menemään vaikka silmät puoliummessa, Lohva kuvaa.

Kun toinen työmies pelkää aiheellisesti selkänsä puolesta, löytyy työpaikalta aina joku toinen, joka on valmis osoittamaan miehisyytensä. Tätä Lohva nimittää äijäkulttuuriksi.

– Siinä saatetaan sanoa, että menehän poika pois tieltä, kyllä minä tämän hoidan. Sellaisesta pitäisi päästä kokonaan pois.

Euroopan ainoat

Kahden hehtaarin kokoinen turvapuisto perustettiin vuonna 2009 yhdysvaltalaisen esikuvansa innoittamana.

Puisto perustettiin aikoinaan tontille, jossa oli tehty lähinnä betonivaluja, ja sen tarkoituksena oli toimia ainoastaan omien työntekijöiden koulutuspaikkana.

Sana kuitenkin kiiri. Viisi vuotta myöhemmin turvapuistossa vierailee vuosittain 5 000-7 000 henkilöä ympäri maailmaa ja sillä on 25 alan yhteistyökumppania. Esimerkkirastien määrä lähentelee yhdeksääkymmentä.

– Meidän tietojemme mukaan Suomessa sijaitsevat Euroopan ainoat turvapuistot, Lohva sanoo.

Hän uskoo suosion perustuvan nimenomaan käytännön kautta oppimiseen.

– Puiston pedagoginen juju on juuri siinä, että kalvosulkeisia parempi muistijälki jää nimenomaan lavastetusta tilanteesta.

Työmiesten ja alan opiskelijoiden lisäksi puistossa riittää opittavaa myös ihan tavalliselle tallaajalle.

Työmaaparakkeihin on lavastettu tilanteita talon remontoinnissa koituvista vaaratilanteita. Yhdellä rastilla esitellään tapaturma, jossa työmies putosi kuolettavasti 80 sentin korkeudelta, siis samalta korkeudelta kuin vaikkapa keittiöjakkara.

Asenteet muuttuvaisia

Vielä kymmenen vuotta takaperin rakennusmaalla työskennelleiden keskuudessa kypärät ja suojalasit olivat harvinainen näky.

Vuonna 2009 säädettiin kuitenkin rakennustyön turvallisuudesta, jolloin suojakypärien käytöstä tuli pakollista. Tämän vuoden heinäkuun alusta myös suojakypärien leukahihna on ollut niin ikään pakollinen, sillä kaikki uhkat eivät vaani ylhäältä käsin.

Jopa 60 prosenttia tapaturmista kohdistuu pään alueelle. Kaatuessa kypärä on ensimmäinen, joka lentää päästä.

Lohva kertoo tapauksesta, jossa nelikymppinen työmies murskasi kaksi niskanikamaa pudottuaan työmaatikkailta alas.

Vakuutusyhtiöt eivät suinkaan tee hyväntekeväisyyttä. Neliraajahalvaantuneen miehen eläke, hoidot ja kodin muokkaaminen esteettömäksi tuottivat yritykselle noin miljoonan euron kustannukset.

– Hengen lisäksi työturvallisuudesta huolehtiminen säästää siis myös selvää rahaa. (HäSa)

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic