Kanta-Häme

Koneita mittatilaustyönä

Hämeenlinna

Remet Oy:n toimitilat sijaitsevat Rengossa, Innalan maatilan pihapiirissä. Markku Innalan mukaan sukutilalla tehtiin konekauppaa jo Markun isän Erkki Innalan aikana 1950-luvulla.

Maataloutta helpottavien koneiden suunnittelu ja valmistus alkoi tosissaan toiminimellä vuonna 1964 maatilan yhteydessä olevalla korjauspajalla.

Vuosien mittaan Remetin tuotanto on laajentunut, ja nykyisin yritys valmistaa lähes kaikkien eri juuresten käsittelyssä tarvittavia koneita.

Remet on todellinen perheyritys. Markku Innala tuli yhtiöön osakkaaksi vuonna 1984 ja vuonna 2006 yrityksestä tuli osakeyhtiö. Markun vaimo Pirjo Innala hoitaa yrityksen paperitöitä, siivousta ja toimii kiireapulaisena verstaalla. Innaloiden nuorempi tytär hoitaa kirjanpidon, ja muukin perhe auttaa tarvittaessa.

REMETILLÄ on myyntipisteet Virossa ja Pietarissa. Viennin osuus on tänä vuonna reilu kolmannes liikevaihdosta ja noin 60 prosenttia valmistettavista laitteista.

Viimeisten parin vuoden aikana Venäjän oma maataloussektori on osin pakotepolitiikan ansiosta vahvistunut. Esimerkiksi perunakilosta maksetaan tuottajalle Venäjällä enemmän kuin Suomessa.

– Heillä on varaa investoida, ja tämä on avannut meille vientimahdollisuuksia, Markku Innala kertoo.

Remetin vahvuus on tilaustyönä asiakkaan mittojen ja tarpeen mukaan valmistetut laitteet. Toinen yrityksen tukijalka on varaosien nopea toimitus.

KORKEA LAATU tulee Innalan mukaan siitä, että työntekijät tekevät laitteita kuin omiaan. Remetillä on nykyisin töissä kolme perheen ulkopuolista työntekijää.

– Meillä on ollut onni saada hyviä, ammattitaitoisia ja pitkäaikaisia työntekijöitä. Nykyiset työntekijät ovat kaikki aikoinaan aloittaneet työuransa meillä käymällä mopolla kesätöissä, Markku Innala kertoo.

Remet on laajentanut tuotantoa juuresten käsittelylaitteista myös muille aloille. Yksi iso asiakas on globaalisti toimiva paristojen ja kuiva-akkujen kierrätykseen erikoistunut AkkuSer Oy. Remet on toimittanut yrityksen Nivalan tuotantolaitoksen kuljettimet.

Markku ja Pirjo Innala palkittiin Rengon ja Kalvolan yrittäjäyhdistysten yhteisessä juhlassa Vuoden yrittäjä 2015 -palkinnolla.

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic