Kanta-Häme

Konnarin koululla odotetaan pihasuunnitelman valmistumista

 

Lammin Konnarin koululaisille on luvassa uusi piha. Viime keväänä valmistunut Varhaiskasvatuskeskus peitti entiset lähiliikuntapaikat alleen.
 
– Meillä on noin 360 oppilasta, joille on neljä keinua, kiipeilyteline ja liukumäki. Tuo määrä on aika vähän kysyntään nähden, rehtori Nina Mantsinen sanoo.
 
Viime keväänä muun muassa oppilaskunta, vanhempainyhdistys, koulun liikuntakoordinaattori ja arkkitehti pohtivat yhdessä, mitä kaikkea pihalle tulisi saada ja miten esimerkiksi liikenne piha-alueella järjestää. Ikään kuin lähtölaukauksena lapset saivat maalata pihaan omaan taidettaan.
 
– Pihasuunnitelmaa arkkitehti lupaili valmiiksi syksyllä. Sen jälkeen voimme ryhtyä tositoimiin.
 
Lähiliikuntapaikan on tarkoitus sijoittua nykyisen hiekkakentän kupeeseen. Pallopeleille on tarkoitus tehdä oma alueensa.
 
– Koulukuljetukset hoituvat jatkossa ainoastaan Turengintien puolelta, ja vanhempien saattoliikenne rajoitetaan vain liikuntahallin puoleiselle parkkipaikalle aivan turvallisuussyistä. Kun piha-alueella liikkuu koulun oppilaiden lisäksi eskarilaisia ja päiväkotilapsia, on liikennettä syytä jollain tavoin rajoittaa.
 
Tällä hetkellä pallopelit pelataan koulun edustan nurmikolla.
 
– Emme ole hennonneet vielä pallopelejä kieltää, mutta jossakin vaiheessa nurmikko saattaa vettyä niin paljon, että pelejä on rajoitettava.
 
Ehdottomasti suosituin välituntien viettoalue on koulun läheinen metsikkö.
 
– Oppilaat ovat rakennelleet sinne innokkaasti majoja. Kun majatarpeet alkoivat käydä vähiin, saimme tänne kuormallisen risuja ja rankoja. Nyt majantekotarpeista ei enää ole tarvinnut kinata, naurahtaa Mantsinen.