Kanta-Häme

Konserttimassa jätti miljoonien jäljen yrittäjien tileihin

– Vilkkaisiin päiviin verrattuna asiakkaita oli viisinkertainen määrä, ja välillä jonot kiemurtelivat melkein pihalla asti, Valintatalo Keinusaaren apulaismyymäläpäällikkö Jenna Koistinen muistelee keskiviikkoista AC/DC:n keikkapäivää.
 
Monen konserttivieraan reitin varrella ollut kauppa oli varautunut ryntäykseen jo ennakkoon, eivätkä ruoat, juomat tai tupakkatuotteet päässeet loppumaan kesken. Tarkat myyntiluvut jäävät kuitenkin myymälän tietoon.
 
Keskustan kauppojen lisäksi kassakoneet lauloivat konserttipäivänä ympäri Hämeenlinnan seutua, sillä AC/DC-vieraiden arvioidaan piristäneen kaupungin ja lähialueiden taloutta noin 5–10 miljoonalla eurolla.
 
Linnan Kehitys Oy:n toimitusjohtajan Mervi Käen mukaan tarkempia arvioita voidaan tehdä sen jälkeen, kun keikkalipun ostaneille lähetetystä sähköpostikyselystä saadaan tuloksia.
 
– Kyselyssä muun muassa tiedustellaan, kuinka paljon rahaa vieras on konserttikäynnin yhteydessä kuluttanut ja mihin palveluihin.
 
Alueen yrittäjille tehdään myös oma kyselynsä, jossa kartoitetaan heidän näkökulmaansa suurtapahtuman onnistumiseen. Käki kertoo, että tuloksia ja yhteenvetoja saataneen odottaa ainakin muutamia viikkoja.
 
Alustavaa palautetta yrittäjiltä on kuitenkin jo tullut.
 
– Suurin osa on ollut tyytyväisiä. Ei voi sanoa, että kukaan olisi ollut pettynyt, mutta toki on niitäkin, jotka olisivat odottaneet vielä parempaa myyntiä.
 
Tiukimman otteen AC/DC-fanien lompakoista saivat kaupat, olut- ja ruokaravintolat sekä hotellit.
 
Hämeenlinnan Rosson ravintolapäällikkö Marja-Riitta Viljanen kertoo, että pöydät olivat keskiviikkona täynnä heti ensimmäisestä minuutista lähtien. Sama tilanne oli Viljasen mukaan lähikatujen muissakin vastaavissa paikoissa.
 
– Jonoa oli ulos asti, ja normaaliin heinäkuun arkipäivään verrattuna asiakasmäärä oli noin 20–kertainen. Torstaina konsertin vaikutus ei kuitenkaan enää juuri näkynyt.
 
Ruuhkasta huolimatta konserttiväki oli Viljasen mukaan leppoisalla tuulella, eivätkä pitkiksi venyneet odotteluajat aiheuttaneet mielipahaa.
 
Hyvin käyttäytyneen keikkayleisön lisäksi myös tapahtumajärjestelyt saavat ravintolapäälliköltä kiitosta.
 
– Tiedotus ja opastus keskustassa oli hyvin hoidettu. Ihmiset kyllä tiesivät, mihin lähteä liikkumaan.
 
Lippupalvelun tilastojen mukaan konserttilipuista yhteensä noin 37 prosenttia myytiin Uudellemaalle ja Pirkanmaalle, kun taas Kanta-Hämeen osuus oli 13,4 prosenttia. 
 
Koska iso osa konserttivieraista oli Hämeenlinnan lähialueilta, monet suuntasivat takaisin kotiin heti konsertin päätyttyä. Tämä huomattiin hotelleissakin.
 
– Konserttipäivähän myytiin loppuun heti, kun tieto tapahtumasta tuli, mutta vieraista seuraavaksi yöksi jäi enää muutamia, hotellinjohtaja Terhi Serto Hämeenlinnan Cumuluksesta kertoo.
 
Hämeenlinnan keskustassa konsertti-iltaa jatkaneille kelpasi keskikalja, ja oluthanat valuttivat mallasta taukoamatta.
 
Kaupungissa useita ravintoloita pyörittävän Resta Invest Oy:n toimitusjohtaja Outi Mertamo kuvailee päivää poikkeukselliseksi.
 
– Torilla ollut ravintolateltta alkoi täyttyä heti aamuyhdeksältä, ja yöllä The King’s Pub oli aivan nuijalla lyöty. Normaaliin lauantaihin verrattuna väkeä oli kolminkertainen määrä.
 
Olutkulttuurin lisäksi AC/DC-fanit tutustuivat Hämeenlinnassa myös kaupungin muuhun kulttuuritarjontaan.
 
Sekä Hämeen linnassa että Vankilamuseossa kävijämäärät olivat keskiviikkona noin kaksinkertaiset peruskeskiviikkoon verrattuna. Konsertin tuoma ihmismassa näkyi piikkinä tilastoissa vielä torstaina.
 
– Meidän puolestamme tällainen konsertti saisi olla vaikka joka päivä, historiallisen museon amanuenssi Antti Krapu toteaa. HÄSA