Kanta-Häme

Koordinaattori esittää jätevalituksia hylättäviksi

Yhteisen jätelautakunnan päätös siirtää jätteenkuljetukset kunnan hoidettaviksi poiki odotetusti tukun, yhteensä kuusi, valitusta hallinto-oikeuteen. Jätelautakunta antaa ensi viikolla lausuntonsa valituksiin.

Jätelautakunta äänesti lokakuussa kuljetuksista. Tosin päätös syntyi varsin selvin lukemin. Kymmenen jäsentä kannatti kunnan järjestämää kuljetusta ja kolme kiinteistöjen omistajien kilpailuttamaa kuljetusta. Päätökseen jätettiin myös kolme eriävää mielipidettä.

Osa jätelautakunnan toimialueella olevista kunnista on jo keskitetyssä järjestelmässä.

Jos lautakunnan päätös saa lainvoiman, se merkitsee muutoksia Hattulassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Lopella, Riihimäen haja-asutusalueella ja Hausjärven Mommilassa.

Valittajina ovat Lopen ja Janakkalan kunnat, joukko alan yrityksiä sekä muutamat yksityishenkilöt.

Perusteluista kiistaa

Jätelautakunta antaa niihin omat lausuntonsa ensi tiistain kokouksessa. Jätehuoltokoordinaattori Heli Virtasen alustava esitys on, että hallinto-oikeus hylkäisi kaikki valitukset.

Valitukset kohdistuvat osin siihen, että päätöksen perustelut olivat väärät.

Päätöksessähän lähdettiin siitä, etteivät edellytykset yksityisten järjestämään jätteenkuljetukseen täyty niissä kunnissa, joissa se on edelleen ollut käytäntönä.

Pelkona on ollut myös se, että keskitetyssä kilpailutuksessa paikalliset urakoisijat eivät pärjää valtakunnallisille ja jopa kansainvälisille yrityksille.

Lainmukaisuus puntarissa

Valituksissa on tosin myös arvosteltu jätehuoltoviranomaisen toiminnan olleen kuljetusjärjestelmäpäätöstä valmisteltaessa mm. asenteellista, puolueellista, vääristelevää ja totuuden vastaista.

Osa arvostelusta on ollut kohtalaisen henkilöön käyvää. Jätehuoltokoordinaattori Heli Virtasen on väitetty olevan esteellinen, koska hän virkatyössään tekee yhteistyötä Kiertokapulan kanssa.

Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen kilpailuttaisi Kiertokapula.

Virtanen kiistää nämä väitteet perusteettomina ja totuuden vastaisina. Hän myös muistuttaa, että hänen virkavelvollisuutensa on tehdä yhteistyötä Kiertokapulan kanssa.

Päätösesitys lähtee siitä, että lautakunta on tehnyt päätöksen lainmukaisesti ja että päätös perustuu jätelain edellyttämään laillisuusharkintaan.

Paikallisten urakoitsijoiden asema on luvattu ottaa huomioon kilpailutuksessa. (HäSa)

Päivän lehti

3.6.2020