Kanta-Häme Hämeenlinna

Korona ei viivästytä Hämeenlinnan uuden vankilan valmistumista - vangit muuttavat marraskuun alussa

Havainnekuva näyttää, miltä uusi vankila näyttää valmiina.

Hämeenlinnan uuden naisvankilan rakennustyöt Paroisilla ovat valmistuneet ja rikosseuraamuslaitos on saanut tilat käyttöönsä syyskuun alussa.

Vankilassa tehdään syys- ja lokakuussa järjestelmien testauksia samalla kun tiloja kalustetaan.

Useisiin vankiloihin eri puolelle Suomea tällä hetkellä sijoitettuna olevat naisvangit muuttavat uusiin vankilatiloihin marraskuun alussa.

 

Koronaepidemian takia rikosseuraamuslaitos on perunut kaikki avajaistilaisuudet, joihin olisi osallistunut ulkopuolisia vieraita.

Rikosseuraamuslaitoksen aluejohtajan Pauli Niemisen mukaan epidemia ei kuitenkaan ole juurikaan viivästyttänyt vankilan valmistumista. Alkuperäisen aikataulun mukaan käyttöönoton piti tapahtua tämän vuoden lokakuussa.

Uusi vankila korvaa sisäilmaongelmien takia suljetun ja purku-uhan alle joutuneen Hämeenlinnan vanhan vankilan. Vanha vankila oli valmistunut 1970-luvulla. HäSa

 

Lisää aiheesta:

Hämeenlinnan vanha naisvankila tyhjenee ensi viikolla – Vuonna 2020 valmistuvan uuden vankilan ikkunoissa ei ole kaltereita (13.1.2019)

Hämeenlinnan uuden naisvankilan rakentaminen alkoi – Vankien syrjäytymistä ehkäistään digiselleissä (8.5.2019)

Hämeenlinnan uuden vankilan peruskivi muurattiin – ”Käypään hintaan maailman paras naisvankila” (7.8.2019)

Nyt on kookas ”kivitalo” kaupan: Hämeenlinnan vankilalle etsitään ostajaa (4.10.2019)

Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – ”Ei sovi vaarallisille vangeille” (24.1.2020)

 

 

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic