Kanta-Häme Hämeenlinna

Korona vei vangit pois Tammelan kansallispuistojen kunnossapitotöistä – Työstään vanki saa noin 5 euroa tunnilta

Vanajan vankilan vankeja työllistävät esimerkiksi Metsähallitus ja Hämeenlinnan kaupunki.
Vanajan vankilan Ylänneentien osaston vangit työskentelevät esimerkiksi kansallispuistoissa kunnossapitotöissä. Arkistokuva. Kuva: Esko Tuovinen.

Vanajan vankilan vangit ovat tärkeä osa Tammelan kansallispuistojen kunnossapitotyövoimaa.

Tänä kesänä Vanajan vankilan vangit työskentelevät esimerkiksi Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoissa.

Kuka tahansa vanki ei kuitenkaan pääse ulkotöihin mukaan.

– Kaikki kumppaneidemme työmailla työskentelevät vangit ovat avovankilasta, Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen kertoo.

Tammi-Moilasen mukaan jokaisen vangin soveltuvuus esimerkiksi Liesjärven kansallispuiston huoltotöihin arvioidaan erikseen.

Vangit työskentelevät kohteissa, joihin ei välttämättä ole palkkatyöläisiä esimerkiksi puutteellisen rahoituksen vuoksi.

– Vangit huoltavat ulkoilupaikkoja ja rakentavat pitkospuita ulkoilureiteille, Tammi-Moilanen kertoo.

Yhteistyö vankilan kanssa tärkeää

Yhteistyö Vanajan vankilan kanssa on tärkeä osa Metsähallituksen kunnossapitotöistä Kanta-Hämeen kansallispuistoissa.

– Vangit ovat erittäin keskeinen osa palveluiden ja huoltotöiden ylläpitoa. Koronaviruksen aikana palveluiden kunnossa näkyi se, että vangit eivät olleet töissä, Metsähallituksen aluejohtaja Jouni Aarnio kertoo.

 


”Pyrimme parhaamme mukaan työllistämään myös paikallisia yrittäjiä.”


 

Metsähallitus työllistää Vanajan vankilan molempien, Ojoisten ja Vanajan osastojen vankeja työryhmissään. Lisäksi esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunki työllistää vankeja puistojen kunnossapidossa.

Aarnion mukaan vangit eivät vie kansallispuistoissa paikallisten yrittäjien työpaikkoja, vaan myös yrityksiltä ostetaan palveluita.

– Pyrimme parhaamme mukaan työllistämään myös paikallisia yrittäjiä.

Tammi-Moilasen mukaan työhön perehdytetty vanki saa työstänsä palkkaa on noin 5 euroa tunnilta.

Aarnion mukaan he eivät ole laskeneet, tulevatko vangit halvemmaksi kuin tavallinen työvoima.

– Metsähallitus on julkinen ja yhteiskunnallinen toimija, joka saa rahoituksensa verorahoista. Yhteistyö avolaitosten kanssa on myös yhteiskunnallista palvelua, Aarnio toteaa.HäSa

Päivän lehti

3.8.2020