Kanta-Häme Hämeenlinna

Hoivakodissa ensimmäinen koronavirustartunta Hämeenlinnassa – Sunnuntain jumalanpalveluksessa on voinut altistua virukselle

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan toinen aalto on rantautunut maakuntaan. Sunnuntaina Hämeenlinnassa kello 10 pidettyyn jumalanpalvelukseen osallistuneita kehotetaan hakeutumaan koronavirustestiin, jos tautiin viittaavia oireita ilmenee.
Mainiokoti Larin Kyöstissä todettiin tiistaina koronavirustartunta Hämeenlinnassa. Koko hoivakoti on karanteenissa. Kuva: Pekka Rautiainen

Kanta-Hämeessä on todettu ensimmäinen koronavirustartunta hoivakodissa, tiedottaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri.

Tartunta on todettu hämeenlinnalaisen Mainiokoti Larin Kyöstin iäkkäällä asukkaalla. Sairaanhoitopiirin mukaan hän tuli maanantaina iltapäivällä päivystykseen huonovointisuuden vuoksi.

– On ollut vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen hoivakotitartunta tulee ilmi, kommentoi sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.

Kyseinen potilas on parhaillaan sairaalahoidossa. Kyseessä on ensimmäinen sairaalahoitoa koronaviruksen vuoksi vaatinut potilas maakunnassa sitten toukokuun.

Juttu jatkuu tviittiupotuksen jälkeen.

Kaikki Mainiokoti Larin Kyöstin asukkaat ja henkilökunta pyritään testaamaan tänään tiistaina. Hoivakoti on tällä hetkellä karanteenissa, ja työntekijöille on suositeltu kulkemaan ainoastaan työpaikan ja kodin väliä. Kaikkaan hoivakodissa on 35 asukasta.

Sairaanhoitopiiri kertoi maakunnan koronavirustilanteesta tiistaina aamupäivällä tiedotustilaisuudessa. Piirin arvion mukaan toinen aalto on rantautunut maakuntaan.

Lue myös: Suomessa on raportoitu tänään 98 uutta koronavirustartuntaa, Hämeenlinnassa uusia tapauksia 3

Sunnuntaijumalanpalveksessa mahdollinen altistus

Sunnuntaina 13.9. Hämeenlinnan kirkossa kello 10 alkaneeseen jumalanpalvelukseen osallistuneet ovat myös sairaanhoitopiirin mukaan voineet altistua koronavirukselle.

Sairaanhoitopiiri kehottaakin jumalanpalvelukseen osallistuneita hakeutumaan koronavirustestiin, jos oireita ilmenee.

– Jokaisen seudulla liikkuvan on syytä nyt joka tapauksessa kiinnittää korostuneesti huomiota käsihygieniaan sekä pitää turvavälejä muihin ihmisiin, sanoo Järvelä.

Lue myös: Lyseon lukio siirtyy etäopetukseen – Yksi oppilas on sairastunut koronavirukseen ja 36 on altistunut HPK:n altistumisketjun kautta (13.9.2020)

Hämeenlinnan kirkossa pidetyssä jumalanpalveluksessa on 13.9. kello 10 voinut altistua koronavirukselle. Kuva: Riku Hasari

Karanteenissa noin 250

Koronatilanne on sairaanhoitopiirin mukaan heikentynyt Hämeenlinnan alueella lyhyessä ajassa. Siksi sairaanhoitopiiri päätti tiedottaa tilanteesta ja toimenpiteistä tänään tiistaina.

Tämänhetkisen arvion mukaan uusia koronatartuntoja voi tulla maakuntaan 6–10 tapausta viikossa.

Kaupungissa tuli viime viikolla tietoon tartuntoja, jotka liittyvät muun muassa HPK:n U20-joukkueen tartuntaketjuun. Tämän vuoksi esimerkiksi Lyseon lukio on siirtynyt kokonaan etäopetukseen, joka jatkuu 25. syyskuuta asti.

Samoin Ruununmyllyn koululla on karanteenissa oppilaita ja henkilökuntaa. Tällä hetkellä koronaviruksen vuoksi karanteenissa on noin 250 altistunutta.  HÄSA

Lue myösJohtajaylilääkäri: Laajat altistukset ovat olleet vain ajan kysymys – Suosittelee lataamaan altistumisesta ilmoittavan Koronavilkun (10.9.2020)

 

Uutista päivitetty lisätiedoin 15.9. kello 11.26, 11.31 ja 11.51.

Päivän lehti

23.9.2020

Fingerpori

comic